Kulmakarvat muotoillaan nyt sulkamaisesti – trendi alkoi suomalaisen meikkitaiteilijan vitsistä
Sulkamaiset kulmat jakoivat ensin mielipiteet, mutta nyt trendi on alkanut ottaa tuulta alleen.
Kauneustrendien saralla maailmalla kohistaan nyt sulkamaisesti muotoilluista kulmakarvoista. Tästä uudesta trendistä on kiittäminen suomalaista meikkitaiteilija Stella Sirosta. Helsingissä asuva Sironen jakoi Instagram-sivullaan päivää ennen palmusunnuntaita kuvan, jossa hän esitteli sulaksi muotoiltuja kulmakarvojaan. Kuvatekstiin hän kirjoitti aloittavansa uuden kulmatrendin ja kehotti muita kokeilemaan samaa tapaa kulmakarvojen muotoilussa sekä merkitsemään hänet muiden julkaisuihin.Marie Clairen mukaan kuvan kommentteihin syntyi pian kaksi leiriä: trendiä puolustavat ja sen täysin tyrmänneet. Trendi alkoi kuitenkin ottaa tuulta alleen ja Sirosen julkaisema kuva levisi Instagramissa, mutta pari päivää ensimmäisen kuvan julkaisun jälkeen Sironen julkaisi toisen kuvan sulkamaisista kulmakarvoista – ja kuvatekstissä paljasti aiemmin vitsailleensa.
”Muistutus itselle: kun vitsailet uuden, hauskan kulmakarvatrendin aloittamisesta, ihmiset ottavat sen tosissaan ja… no, aloittavat trendin joka tapauksessa”, Sironen kirjoittaa ennen kuin kiittelee ensimmäiseen kuvaan saamistaan positiivisista ja negatiivisista kommenteista. Toisen julkaisun yhteydessä Sironen nimesi trendin feather brows -nimellä ja toivoi trendiä kokeilevien käyttävän #featherbrows-hashtagia julkaisujensa yhteydessä. Sittemmin Instagramiin onkin ilmestynyt jo useita julkaisuja sulkamaisista kulmakarvoista, joten uusi trendi on todella syntynyt.
Alta voit katsoa muiden esimerkkejä ”sulkakulmista”:
Mitä mieltä sinä olet tällaisesta tavasta muotoilla kulmakarvat? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Marie ClaireLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tummat linssit eivät vielä tarkoita hyvää suojaa – tämä kannattaa tietää aurinkolaseista
- Moni on unohtanut nämä lapsuuden keräilyhullutukset täysin – oliko sinullakin näitä?
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen