Jatkuva altistuminen talven lämpötiloille voi vaikuttaa hiuksiisi tehden niistä heikot ja kuivat.

Kuivuutta vastaan voi taistella kuitenkin ihan kotitekoisin hoitokeinoinkin, joihin ainekset voivat löytyä jo valmiiksi omista ruokakaapeista. Alla on neljä tehokasta vinkkiä kuivien hiusten hoitoon.

Avokado ja kananmuna -hiusnaamio

Tämä hiusnaamio saa hiuksesi pehmeiksi ja silkkisiksi taas. Hiusnaamiota varten tarvitset puolikkaan avokadon, pari pisaraa piparminttuöljyä, kaksi ruokalusikallista oliiviöljyä ja yhden munankeltuaisen. Muussaa avokado ja sekoita se loppujen ainesten kanssa kunnes niistä muodostuu tahna. Pese sen jälkeen hiuksesi shampoolla, huuhtele ja laite avokadonaamio. Anna sen vaikuttaa 15 minuuttia ja huuhtele se lämpimällä vedellä.

Jogurttikäsittely

Osta tavallista kreikkalaista jogurttia ja suuhun laittamisen sijaan levitä se pitkin hiuksiasi. Kun hiukset ovat jogurtin peitossa, sido hiukset nutturalle ja varmista niiden pysyvyys parilla pinnillä. Anna jogurtin olla puoli tuntia hiuksissasi niin, että se alkaa kovettua. Puolen tunnin jälkeen pese naamio pois ja käytä suosikkishampoota ja -hoitoainettasi.

Syvähoito majoneesilla

Laita majoneesia hiuksiisi niin, että jokainen suortuva on majoneesin peitossa. Peitä hiuksesi suihkumyssyllä, kiedo sen päälle pyyhe ja anna majoneesinaamion tehdä taikojaan näin peiteltynä yön yli. Aamulla pese hiuksesi perusteellisesti. Anna hiustesi kuivua normaalisti ja valmistaudu kohtaamaan hiustesi luonnollinen kiilto ja notkeus uudelleen.

Hunaja ja aloe vera

Aloe vera on loistava hoitoaine ja hunaja tuo hiuksiisi niiden luonnollista kiiltoa. Saat pehmeät ja kiiltävät hiukset, kun teet hiusnaamion sekoittamalla saman verran molempia aineksia keskenään ja laittamalla sitä hiuksiin hellin, hierovin liikkein. Anna hiusnaamion vaikuttaa kymmenisen minuuttia, huuhtele ja pese sen jälkeen hiukset shampoolla.

Lähde: Become Gorgeous