Kuinka usein kasvot kannattaa pestä? Dermatologi antoi tähän vastauksen
Pesetkö kasvosi joka ilta tai sen päälle myös aamuisin? Jos mietit, että kuinka usein se kannattaisi tehdä, saat tästä nyt siihen ammattilaisen vastauksen.
Tämän saman kysymyksen takia Purewow -sivusto otti yhteyttä dermatologiin eli ihotautilääkäriin. Hän kertoi heti, että kerran päivässä ei riitä. Mutta hänellä oli kasvojen pesemiseen liittyen paljon muutakin asiaa, joista kannattaa ottaa mallia.
Mikä on ihanne määrä?
Dermatologin mukaan, kun pesee kasvot kaksi kertaa päivässä, on se kaikista paras määrä. Mutta lehti halusi kuitenkin kysyä vielä, että onko aamu- vai iltapesu tärkeämpi. Vastaus siihen oli tietysti, että ilta. Jos ei millään ehdi pestä kahta kertaa päivässä, kannattaa pestä ne illalla. Se johtuu mm. siitä, että iho uudistuu yön aikana. Jos illalla vielä laittaa kasvoille esimerkiksi retinoideja tai peptidejä sisältäviä tuotteita, toimivat ne tehokkaasti puhtaalla iholla.
Onko eri ihotyypeissä eroja siihen, että montako kertaa päivässä on ihanne?
Jos sinulla on rasvainen iho, olet ehkä voinut ajatella, että sinun pitäisi pestä kasvot useammin. Se ei kuitenkaan ole niin, koska kun käytät ihollesi sopivia tuotteita, kaksi kertaa on silloinkin ihanne.
Millaisia hyvät kasvojenpuhdistusaineet ovat?
Kannattaa käyttää pH-neutraaleja puhdistusaineita. Ne eivät silloin häiritse ihon luonnollista pH-arvoa. Jos niin käy, saattavat kasvosi punoittaa, kuivua tai olla laikukkaat, josta myös voit saada selville, että käytät kasvojesi puhdistamiseen vääränlaista pesuainetta. Vika voi toki olla muissakin kasvoillesi laittamissa tuotteissa.
Ei myöskään kannata käyttää sellaisia puhdistusaineita, joissa on sulfaatteja. Ne irrottavat liikaa kasvoilta kasvojen tuottamaa luonnollista rasvaa, joten se mm. kuivattaa ihoa.
Lähde: Purewow
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi