Koomikon parodia meikkitutoriaaleista on saanut suuren suosion netissä.

Instagramin ja YouTuben meikkitutoriaalivideot ovat erittäin suosittuja etenkin kauneudesta ja meikkaamisesta kiinnostuneiden kohdalla, mutta osa naisista voi kokea vaikeaksi samaistua niihin – erilaiset tuotteet ja niiden määrä kun voivat helposti saada pään pyörälle.

Australialaisen koomikon, Tanya Hennessyn, realistinen meikkitutoriaali on kuitenkin toista maata, mikä voi olla myös sen suosion salaisuus. Hennessyn Facebookissa julkaisemaa parodiavideota on katsottu eri sivujen kautta kymmeniä miljoonia kertoja.

Noin neljä minuuttia kestävällä videolla Hennessy kertoo tekeväsä oman päivittäisen meikkirutiininsa. Videon aikana hän selostaa meikin tekoaan kuin muutkin kauneusbloggaajat – vaihe vaiheelta ja tuotteita esitellen – mutta lisää selostamiseen oman, huvittavan tyylinsä.

”Meikkirutiinini alkaa yleensä meikinpohjustusvoiteella”, koomikko sanoo ja esittelee tuotetta ennen kuin jatkaa:

”Nainen myi sen minulle vasten tahtoani ja hän oli todella viehättävä ja koin hänet uhkaksi, joten olin vain, että ’Minä ostan sen, koska pelotat minua’.”

Meikkaamisen aikana Hennessy päästää suustaan huvittavia tokaisuja. Esimerkiksi varjostusta (contouring) tehdessään hän sanoo näin:

”En oikein tiedä, miten se tehdään, joten minä vain kokeilen” ja naurahtaa sen jälkeen kasvoilleen tekemälle sipaukselle.

”Ja sitten laita sitä tänne alle luodakseni vaikutelman, että minulla on yksi leuka”, hän jatkaa sutiessaan leuan alle meikkiä.

”En tiedä mitä teen”, Hennessy kuiskaa myöhemmin videolla kameralle häivyttäessään silmämeikkiään.

Kuten monet tietävät, meikeilläkin on parasta ennen -päiväyksensä ja tuotteet säilyvät hyvänä tietyn aikaa avaamisen jälkeen. Hennessyn käyttämä ripsiväri voikin järkyttää suurimpia meikkifanaatikkoja: hän arvelee sen olevan kuusi vuotta vanha.

Lopuksi koomikko esittelee valmista meikkiään.

”Se on epätasainen, kulmakarvani eivät näytä hyvältä ja enkä näe oikealla silmälläni, koska sain varmaan tulehduksen ripsiväristä”, Hennessy sanoo.

Hennessyn video on saanut paljon kehuja ja se on huvittanut katsojia. Voit itse katsoa hänen realistisen meikkitutoriaalin alta – halutessasi voit katsoa sen myös englanninkielisellä tekstityksellä Pretty 52:n Facebook-sivulla.

REALISTIC Make up tutorial ….
Tag someone who as no idea with make up/has mascara from 2004 they still use

Julkaissut Tanya Hennessy 26. helmikuuta 2017