Komeat jäävät mukavien jalkoihin: Luonne merkitsee naisille enemmän kuin ulkonäkö

Jokaisella on määritelmänsä sille, mitä kumppanilta haluaa ja usein luonteenpiirteet ovat tärkeässä asemassa.
Tätä tukee myös Worcesterin ja Sunderlandin yliopistojen tutkimus. Pitkää parisuhdetta etsivät naiset suosivat tutkimuksen mukaan mukavia miehiä enemmän kuin miehiä, jotka ovat komeita, mutta heidän luonteensa ei ole kovin miellyttävä.
Tutkimusta varten brittitutkijat näyttivät yli 200 naiselle valokuvia eri miehistä, joiden viehättävyys vaihteli. Kuvien yhteyteen oli kirjoitettu kuvaus miesten luonteesta.
Osa kuvauksista puhui epäitsekkyyden puolesta, kuten: ”Herra X päättää mennä kahvilaan ostamaan leivän ja kupillisen teetä, jonka antaa kodittomalle henkilölle kahvilan ulkopuolella.” Toisissa kuvaukset eivät olleet niin mairittelevia: ”Herra Y teeskentelee käyttävänsä puhelintaan ja kävelee suoraan kodittoman ohi.”
Tutkijat saivat selville, että naiset halusivat todennäköisemmin pitkän parisuhteen sellaisen henkilön kanssa, kuka oli vähemmän viehättävä, mutta teki mukavia ja ystävällisiä asioita kuin henkilön, joka oli komea, mutta luonteeltaan ikävämpi.
Tutkijat paljastivat myös, että kun mies oli sekä ulkoisesti viehättävä että mukava, oli vaikutus naisten haluun aloittaa parisuhde suurempi kuin viehättäväyyden ja mukavuuden yksilöllisten vaikutusten summa.
”Kaiken kaikkiaan tulokset antavat lisää tukea sille, että epäitsekkyys toimii tärkeänä piirteenä kumppania valittaessa varsinkin pitkien parisuhteiden kohdalla”, tutkijat totesivat.
Eivät ne komeat rentut siis olekaan niin naisten mieleen – ainakaan parisuhderintamalla. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Glamour
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä