Koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina – kiinnipidolla taataan pesintärauha luonnoneläimille
Järjestyslain mukaan koira on pidettävä aina kytkettynä taajamassa ja luonnonsuojelualueilla kielto koiran vapaana pitämiseen on ympärivuotinen.
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta ja se kestää elokuun 19. päivään saakka. Lailla taataan rauha luonnoneläimille pesiä ja kasvattaa poikasia.
Suomen Kennelliitto ry:n mukaan kiinnipitoaikana koira on pidettävä aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Koiraa saa pitää vapaana ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella alueen omistajan tai haltijan luvalla.
Koirien kiinnipitoajan kunnioittaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisajan aikana.
”On erittäin tärkeää, että linnut ja muut eläimet saavat pesiä ja kasvattaa poikasensa rauhassa. Lisääntymisaikana luonto on herkimmillään”, Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola kertoo tiedotteessa.
Lämmin talvi saattanut aikaistaa pesintää etenkin etelässä
Etenkin kanalintujen kannalta on tärkeää, että koirat eivät juokse vapaana maaliskuun alun jälkeen. Vaikka koira ei olisikaan linnuista kiinnostunut, linnut suhtautuvat koiraan kuin mihin tahansa petoon, ja kaikkoavat helposti pesimäpaikalta – koira voi myös tuhota pesiä.
”Suurimmassa vaarassa ovat maassa pesivät linnut pesineen ja nisäkkäiden poikaset, Veistola toteaa.
Veistolan mukaan lämmin talvi on voinut aikaistaa lintujen pesintää varsinkin etelässä. Hän kertoo, että Espoossa oli jo mustarastaan pesintä, josta lähtivät poikaset maailmalle.
Paitsi linnuilla, myös monilla nisäkkäillä kiimakausi käynnistyy aikaisin keväällä, ja esimerkiksi mäyrät voivat saada poikasia jo maaliskuun puolella.
Muutamia poikkeuksia sääntöön
Suomen Kennelliitto ry:n mukaan kiinnipitoaika ei koske poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen työtehtävissä olevia koiria tai paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteita. Kiinnipitoaika ei koske myös alle viiden kuukauden ikäistä pentua tai palvelutehtävässä olevaa koiraa.
Kiellosta voi poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan häiritsemättä rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana. Metsästyslain mukaisena koirien kiinnipitoaikana rauhoittamattoman riistaeläimen metsästys on sallittua muulla kuin ajavalla koiralla sillä edellytyksellä, ettei koira häiritse rauhoitettuja luonnoneläimiä.
Suomen Kennelliitto ry:n mukaan kannattaa huomioida, että kiinnipitoajan ulkopuolellakin metsästyslaki määrää pitämään koiran kytkettynä, ellei vapaana pitämiseen ole lupaa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Koiran tulee kuitenkin olla aina omistajan hallittavissa, vaikka se olisikin luvallisesti irti.
Luonnonsuojelualueilla kielto koira vapaana pitämiseen on ympärivuotinen.
Hyvä koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä
Suomen järjestyslaissa on oma pykälänsä koirakurista, ja lain mukaan koira on aina pidettävä kytkettynä taajamassa. Koiraa saa pitää vapaana ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla, mutta näissäkin paikoissa koiran tulee olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Suomen Kennelliitto ry:n tiedotteen mukaan järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle. Lisäksi koiraa ei saa viedä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle urheilukentälle tai ladulle – poikkeuksena sellaiset hiihtoladut, jotka on merkitty koiraladuiksi.
Hyvä koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tummat linssit eivät vielä tarkoita hyvää suojaa – tämä kannattaa tietää aurinkolaseista
- Moni on unohtanut nämä lapsuuden keräilyhullutukset täysin – oliko sinullakin näitä?
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Ennen kuin ostat seuraavan kosmetiikkatuotteen, tarkista nämä 5 asiaa
- Tutkimuksen mukaan tämä tykätty seksiasento aiheuttaa eniten vammoja miehille
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin