Kiinteistönvälittäjä kertoo: Nämä 5 asiaa saavat naapurisi vihaamaan sinua

Näitä asioita naapurit inhoavat, eikä ihme!
Yleistäen sanottuna voisi todeta, että hyvä naapuri on sellainen, ettei häntä edes huomaa. Joillakin meistä on käynyt tuuri, ja naapurit eivät muodosta minkäänlaista ongelmaa arjessa.
Joskus naapurisopu on kuitenkin uhattuna, ja naapurin käytös ärsyttää enemmän kuin usein. Saatat ärsyyntyä naapurillesi, joka aamulla kello seitsemän leikkaa nurmikkonsa tai illalla kymmeneltä kaivaa esiin iskuporakoneensa.
Sama pätee kuitenkin myös toiseen suuntaan, sillä sinäkin olet varmasti joskus tehnyt jotakin, mikä on raivostuttanut naapureitasi. Seuraavat viisi asiaa ovat sellaisia, jotka varmasti saavat naapurisi inhoamaan sinua.
- Melu
Eräässä kyselyssä selvitettiin, mitkä asiat naapureissa ärsyttävät ihmisiä eniten. Tulokset eivät yllättäneet: ärsyttävin tekijä oli melu. Erityisen ikäväksi koettiin kova musiikin soitto, huutaminen ja äänekkäät lemmikit. - Lemmikkien aiheuttamat ongelmat
Lemmikkien aiheuttama melu, kuten haukunta, sekä lemmikkien jätösten jättäminen pihalle ärsyttävät monia. Kukaan ei halua löytää Musti-koiran kakkoja omasta pihastaan tai kadulta. - Uteliaisuus
Jos kyselet naapureiltasi liikaa yksityiskohtia heidän elämästään, lomistaan tai luet heidän postinsa, olet todennäköisesti heidän mustalla listallaan. - Sotku
Jos pihallasi seisoo ruostuva vanha auto. nurmikko rehottaa leikkaamattomana tai pidät haisevaa roskapussia porraskäytävässä, ärsytät todennäköisesti naapureitasi sotkullasi. - Kuriton jälkikasvu
Viidenneksi ärsyttävin aihe ovat äänekkäät ja huonosti käyttäytyvät lapset. Lapset ovat usein meluisia, ja naapurit saattavat kokea tämän erittäin häiritsevänä, vaikka vanhemmat usein kuittaavatkin tilanteen toteamalla, että lapset ovat vain lapsia.
Oletko sinä syyllinen johonkin näistä?
Lähde: Best Life
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 30 kodistasi löytyvää esinettä ja kohdetta, jotka tulisi pestä seuraavien 30 päivän aikana
- Tärkeää tietoa: Tämä yllättävä asia saa ehkäisypillerin menettämään tehonsa
- 8 vaatetta, jotka tulisi löytyä jokaisen yli 60-vuotiaan naisen vaatekaapista
- Nämä 5 pelottavaa merkkiä paljastavat, että kumppanisi valehtelee sinulle päin naamaa
- 5 merkkiä, jotka paljastavat ettei kumppanisi luota sinuun lainkaan
- Jos sinulla on ruskeat silmät, käytä näitä huulipunavärejä – korostaa kauneuttasi
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – näin tyynyä tulisi käyttää
- Tätä lasten harrastamaa asiaa suositellaan aikuisille, joilla on vaikeuksia nukahtamisessa
- Tutkimus paljastaa: Jos syöt päivällisesi tähän kellonaikaan, laihdut tehokkaimmin
- Asiantuntija kertoo: Nämä 6 merkkiä paljastavat jo etukäteen, että mies on huono sängyssä
- Tämä on kaikkein älykkäin horoskooppimerkki – tarkista kuulutko sinä heihin
- Tee päivittäin nämä 5 aamurutiinia, jos olet yli 50-vuotias nainen
- Asiantuntija kertoo: Nämä 6 merkkiä paljastavat jo etukäteen, että mies on huono sängyssä
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- Juo lasi sitruunavettä aamulla ja huomaat 10 muutosta kehossasi
- Tutkimus paljastaa: Jos syöt päivällisesi tähän kellonaikaan, laihdut tehokkaimmin
- Mies kertoo: 7 yleisintä syytä, miksi mies pettää naista
- Nämä 6 tapaa nukkua tekevät parisuhteesta paremman – kannattaa tehdä nämä muutokset
- Jos kumppanisi pettää on siitä sinulle itseasiassa hyötyä – lue, miten