Kaunotar ja hirviö -elokuvasta julkaistiin esimakua valokuvien muodossa – katso ihastuttavat otokset
Disneyn rakastetusta animaatiosta julkaistaan uusi versio, jossa piirroshahmojen sijaan valkokankaalla nähdään oikeita ihmisiä.
Ensi vuoden maaliskuussa elokuvateattereihin saadaan uusi versio Disneyn Kaunotar ja hirviö -animaatiosta, jossa Bellen ja hirviön tarina kerrotaan oikeiden näyttelijöiden avulla. Tulevasta elokuvasta on nyt julkaistu esimakua ihastuttavien valokuvien muodossa.
Entertainment Weekly (EW) on saanut oikeuden julkaista kuvia, joissa nähdään kaikki elokuvan keskeiset hahmot. Valokuvat on jaettu myös EW:n Instagram-sivulla, joten myös muut kuin lehteä lukevat voivat ne nähdä.
Animaation live action -versiossa Bellenä nähdään Harry Potter -elokuvista tunnetuksi tullut Emma Watson ja hirviötä näyttelee Dan Stevens. Gastonin roolissa nähdään Luke Evans, Töppönä Josh Gad, Bellen Maurice-isänä Kevin Kline ja äänensä elokuvaan ovat antaneet muun muassa Sir Ian McKellen (Könni), Ewan McGregor (Lumière) ja Emma Thompson (Rouva Pannu).
Disneyn Kaunotar ja hirviö -animaatio julkaistiin vuonna 1991 ja se oli aikanaan ensimmäinen piirroselokuva, joka oli ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi. Rakastetun animaation uusi versio tulee tämän hetkisen tiedon mukaan Suomessa elokuvateattereihin 17. maaliskuuta.
Alta voit katsoa EW:n julkaisemia maistiaisia elokuvasta valokuvien muodossa:
Belle
Belle ja Maurice-isä
Gaston
Könni, Rouva Pannu, Lumière ja Huiska
Gaston ja Töppö
Belle ja hirviö
Belle upeassa keltaisessa mekossaan
Kaunotar ja hirviö nähtiin myös EW:n kannessa
Disney julkaisi aiemmin tänä vuonna teaser trailerin tulevasta elokuvasta ja julkaisimme aiheesta artikkelin, jonka löydät täältä.
Lähde: Huffington Post
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi