Juo kuukautisten aikaan näitä teelajeja ja kestät vuotopäivien yli paremmin
Kukaan voi tuskin sanoa, että nauttisi vuotopäivistä. Osa voi kokea nämä päivät erittäin raskaasti.
Erilaisia kuukautiskiertoon liittyviä oireita voi esiintyä monessa eri kierron vaiheessa. Suurimmalle osalle suurin osa niistä ilmenee kuitenkin vuotopäivien aikana. Oireet voivat olla sekä fyysisiä että henkisiä.
Aiemmin on uutisoitu, kuinka inkivääritee lievittää kuukautiskipuja. Tässä The List -sivuston uutisessa kerrotaan myös muunlaisista teelajeista, joista saadaan apua erilaisiin kuukautispäivien aikana esiintyviin oireisiin.
Kamomillaa on käytetty lääkekasvina vuosisatojen ajan. Kamomillateellä kerrotaan olevan lihaksia supistavia vaikutuksia. Siksi juominen vähentää ja lieventää kuukautisten aikana tapahtuvia supistuksia, jotka voivat tuntua erittäin kivuliailta. Kamomillatee on kofeiinitonta, joten sitä voi juoda, vaikka juuri ennen nukkumaanmenoa.
Piparminttu parantaa mielialaa ja vähentää ahdistusta sekä väsymystä. Se myös lievittää kuukautisten aikana tapahtuvia kouristuksia. Piparmintun öljyt voivat myös auttaa kohentamaan energiatasoja, joka tekee piparminttuteestä ihanteellisen vaihtoehdon aamukahville.
Jos koet kuukautisten aikaan erittäin vahvoja ja ikäviä oireita, kannattaa mennä keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa. Kyse voi olla vakavastakin asiasta, joka ei hoidu pelkällä teenjuonnilla.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- 30 asiaa, joista tämän päivän koululaisilla ei ole tietoakaan
- 21 sanaa, jotka ovat kadonneet puhekielestä – muistatko vielä nämä?
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin