Julkkikset lukivat ilkeitä tviittejä itsestään – näin he reagoivat saamiinsa suolauksiin
Oman osansa ilkeistä tviiteistä saivat muun muassa Kim Kardashian ja Jake Gyllenhaal.
Ihmiset osaavat olla melko armottomia sosiaalisessa mediassa ja myös julkisuuden henkilöt saavat osansa ilkeistä sanoista. Jimmy Kimmelin isännöimässä talk show’ssa julkkikset laitettiin kohtaamaan näitä suolauksia, kun he lukivat ilkeitä tviittejä itsestään.
Jimmy Kimmel Liven -talk show’n YouTube-kanavalla julkaistussa videossa tviittejä saivat luettavaksi Will Ferrell, Jon Hamm, Chris Rock, Kim Kardashian, Maisie Williams, David Harbour, David Spade, Jake Gyllenhaal, Zendaya, Fred Savage, Tiffany Haddish, Martin Short, Mark Hamill, Sarah Paulson sekä Jeff Goldblum.
Chris Rock sai osakseen haistattelua, koska oli mukana Oikeesti aikuiset 2 -elokuvassa.
”Jos sinä menettäisit kaikki rahasi avioerossa, näyttelisit siinä itsekin”, hän vastasi tviittaajalle.
Reality-tähti Kim Kardashian luki itsestään tviitin, jossa todettiin, kuinka tviittajaa mieluummin istuttisi myrkkymurattia peräaukkoonsa kuin kuulisi enää sanakaan Kim Kardashianista.
”Siitä vain, anna mennä”, huvittuneelta vaikuttanut Kardashian heitti takaisin tviittaajalle.
Monet julkkiksista ottivat saamansa suolaukset huumorilla. Esimerkiksi Game of Thrones -sarjasta tunnetuksi tullut Maisie Willams naurahti, kun hänen sanottiin näyttävän nuorelta mummolta ja muun muassa Ammu vaan! -sarjasta tutun David Spaden pokka petti jo tviittiä lukiessaan.
Haisevat julkkikset ja Yoda
Jake Gyllenhaal kutsui hänelle kohdistettua tviittiä haikuksi. Näyttelijälle oli tviitattu, että hänen vehkeensä haisee hot dog -vedelle.
”Miten kauniisti, kauniisti sanottu”, Gyllenhaal tokaisi.
Hajuihin liittyvän tviitin sai myös Zendaya. Kahdessa tuoreimmassa Spider-Man-elokuvassa näytelleen naisen jalkojen arveltiin haisevan Funyuns-sipulisnackseille.
Nuorella naisella oli mahtava vastakommentti tviittajalle. Hän otti korkokenkänsä pois jalastaan, haistoi sitä ja totesi:
”Minusta tämä haisee menestykselle.”
Videon loppupuolella myös Tähtien sota -legenda Mark Hamill pääsee lukemaan ilkeän tviitin itsestään, jossa hänen kerrotaan muistuttavan elokuvien Yoda-hahmoa.
”Mitä vanhemmaksi Mark Hamil tulee, sitä enemmän hän näyttää Yodalta. Oikeasti. Oletko nähnyt häntä viime aikoina? Hän on Yoda”, tviitissä todetaan ja Hamil vastaa osuvasti Yodan ääntä matkien.
Voit katsoa julkkisten reaktiot artikkelin yllä olevalta videolta. Löydät lisää vastaavia videita talk show’n YouTube-kanavalta täällä.
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan