Jokainen meistä tekee tämän saman virheen hiusten shampoopesun yhteydessä

Oletko sitä mieltä, että peset hiuksesi shampoolla täysin oikealla tavalla?
Saatat ehkä olla silti väärässä, ainakin tämän Mirror-sivuston uutisen mukaan. Uutisessa kerrotaan kuinka meistä jokainen tekee tämän virheen, joten voisitko olla tässä poikkeus? Tätä toimivaa menetelmään shampoopesussa on moni jo kokeillut sen jälkeen, kun he ovat lukeneet tämän uutisen. Ja he ovat kertoneet, että ovat huomanneet heti hiuksissaan positiivisia muutoksia.
Se miten shampoota pitäisi käyttää, on aika yksinkertainen muutos siihen, miten sitä on tätä ennen käyttänyt. Nimittäin hiukset pestään shampoolla yhden kerran sijaan kaksi kertaa ja tietysti samalla suihkukäynnillä.
Ensimmäinen pesukerta puhdistaa hiukset öljyistä ja muista tuotteista sekä liasta, joita hiuksiin on tarttunut kiinni. Ja toinen peruskerta tekee hiuksille sen, mitä shampoon on luvattu tekevän esimerkiksi antaa hiuksille tuuheutta.
Myös shampoon levittäminen on hyvä tehdä tietyllä tavalla, jotta pesu onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Ja samalla neuvotaan myös, miten hoitoaine kannattaa levittää hiuksiin. Shampoota levitetään vain päänahkaan, ja kun se huuhdellaan, se kulkee sieltä käsin kaikkien hiusten läpi. Sen jälkeen levitetään hoitoainetta vain hiusten keskiosaan ja latvoihin. Ennen kuin hoitoainetta virutetaan, sitä on hyvä haroa kunnolla hiuksiin sormilla tai kammalla.
Ota tästä mallia, ja hiuksesi tulevat näyttämään entistä paremmalta!
Lähde: Mirror
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja