Joka kymmenellä on tämä häiritsevä ja outo seksiin liittyvä tapa

Luuletko, että teet jotain outoa, joka liittyy seksiin?
Aika monilla on outoja seksiin liittyviä tapoja. Yhteen sellaisesta sortuu peräti yksi kymmenestä seksin harrastajasta. Tuo tapa voi loukata häntä, jonka kanssa seksiä harrastaa. Mutta ehkä hän tekee sitä samaa eikä silloin kumpikaan loukkaannu tuollaisesta oudosta tavasta edes seksin aikana?
Tämä tapa voi loukata, vaikka sen tekisi muulloinkin kuin seksin aikana
Kun harrastaa seksiä, olisi hyvä keskittyä vain siihen. Mutta ainakaan yksi kymmenestä ei tee niin, koska tämä outo tapa on juuri sellainen. Se on se, että tarkistaa seksin aikana matkapuhelintaan. Sellainen voi loukata toista.
Matkapuhelimen tarkistaminen kesken seksin on useimmista loukkaavaa, mutta se voi olla sitä myös muulloin, kun toinen haluaisi saada toisen huomion. Jos kyse ei ole vain seksistä, sitä tekee vieläkin suurempi määrä.
Valtava 95 prosenttia ihmisistä on kertonut tarkistaneensa puhelintaan sosiaalisten tapaamisten aikana, ja 70 prosenttia on kertonut tekevänsä niin töissä ollessaan.
Ehkä olisi syytä laittaa puhelin äänettömälle siksi aikaa, kun harrastaa seksiä?
Lähde: Glamour
LUE MYÖS
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Nämä 7 syötävää taistelevat kanssasi flunssaa vastaan, kun tauti on jo alkanut
- Jos unessasi esiintyy tällainen koira, parisuhteesi saattaa olla vaarassa
- Näihin 5 tapaan laihduttaminen yleensä kompastuu – yleisiä virheitä
- Syö tätä hedelmää illalla ja nukahdat helpommin
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- Nainen ei suostu vaihtamaan sukunimeänsä uuden vaimon vaatiessa – Kumpi on oikeassa?
- Nämä asiat ovat salaisuus suomalaisten onnellisuuteen – 6 asiaa, joita teemme toisin kuin muut
- Näin neurologit toimivat, kun heillä särkee päätä – 8 tehokasta apukeinoa päänsärkyyn
- 7 tuttua elintarviketta, joita ei tulisi säilyttää jääkaapissa
- Nämä horoskooppimerkit pettävät eniten ja pyrkivät kaiken lisäksi salaamaan sen
- Älä ikinä tee miehellesi näitä 7 asiaa – eivät ole hyvän suhteen tunnusmerkkejä
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi pariskunnat eroavat – oletko tällainen nainen?
- Jos mies katsoo sinua päästä varpaisiin, tätä se tarkoittaa
- Juo tätä juomaa, jos kasvosi punoittavat – auttaa nopeasti
- Tätä välipalaa ei pitäisi kenenkään koskaan syödä – voi aiheuttaa ikävän ongelman
- Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen
- 5 hälytysmerkkiä, joilla kehosi viestii, että syöt liikaa rasvaa
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa