Janottaako vanha suola? Kysy itseltäsi nämä asiat ennen kuin annat exälle uuden mahdollisuuden

Viihdemaailmassa on reilun kuukauden ajan spekuloitu entisen Hollywoodin tähtiparin, Jennifer Lopezin ja Ben Affleckin yhteenpaluusta 17 vuotta heidän eronsa jälkeen.

Tämä on Metron mukaan nostanut tapetille keskustelun siitä, kannattaako ex-rakkaan kanssa ottaa uusi yritys. Mitä jos ensimmäisellä kerralla rinnalla oli oikea ihminen, mutta ajankohta vain väärä; voisiko onni löytyäkin palaamalla yhteen entisen kumppanin kanssa?

Metron mukaan on tärkeä muistaa, että jokainen parisuhde on erilainen. Vaikka joillakin ex-pareilla yhteenpaluu johtaisi aitoon onneen, on toisten exien parempi pysyä kaukana toisistaan.

Jos kuitenkin todella harkitset uutta yritystä exäsi kanssa, on sinun ja hänen kysyttävä itseltänne joitakin tärkeitä kysymyksiä ja todella pohtia asiat läpi. Avuksi voitte ottaa nämä 12 Metron listaamaa kysymystä, jotka suomensimme alle.

Miksi suhde päättyi eroon?

Menneitä suhteita on helppo katsoa vaaleanpunaisten lasien läpi ja muistaa vain ilon sekä onnen hetket. Ero on kuitenkin tapahtunut syystä – mikä se oli? Mitä ongelmia kohtasitte ja mihin suhteenne kaatui?

Mitä molemmilla oli meneillään (elämässä että suhteessa) eroa edeltäneinä kuukausina?

Rakkausvalmentaja Persia Lawson suosittelee vahvasti kysymään tämän kysymyksen. On tärkeä muistella aikaa, jolloin ero tapahtui ja selvittää, mitkä muut tekijät vaikuttivat siihen suhteen lisäksi. Kenties jommallakummalla oli mielenterveysongelmia, joita ei oltu vielä silloin käsitelty? Kenties oli työ, joka aiheutti paljon stressiä? Huomioikaa tällaisten epäsuorien tekijöiden vaikutus parisuhteenne päättymiseen.

Mitä toimia on tehty näiden ongelmien korjaamiseksi?

Metron mukaan tämän voi ilmaista myös toisin: mikä on muuttunut? Miksi ette kohtaisi samoja ongelmia tällä kertaa?

”Jos haluat todennäköisyydet puolellenne, sinun täytyy lähteä uuteen yritykseen silmät avoinna ja tietoisena sen sijaan, että toivot vain parasta”, Lawson selitti Metrolle.

Jos vastaus tähän kysymykseen on se, ettei juuri mitään ole tehty, on silloin tärkeä miettiä, mitä kumpikin on valmis tekemään sen eteen, että suhde menisi tällä kertaa toisella tavalla. Vastaus voi olla terapia, parisuhdeneuvonta, minkä tahansa mahdollisen ongelman hoitaminen sen sijaan, että se vain lakaistaisiin maton alle tai kuitattaisiin menneisyyden asiana. Mitä olette molemmat tehneet sen varmistamiseksi, että ette päädy samoihin epäterveellisiin tapoihin kuin aiemmin?

Mitä haluat tulevaisuudelta?

”Pystyttekö kertomaan, mitä haluatte tulevaisuudelta (esim. avioliitto, lapsia, oma talo jne?)”, Lawson selventää kysymystä.

Tärkeä on pohtia, käyvätkö nämä tulevaisuuteen liittyvät ajatukset yksiin. Jos erositte aiemmin sen takia, että halusitte eri asioita ja edelleen haluatte eri asioita, ei suhde toimi uudella yritykselläkään.

Oletteko olleet erossa tarpeeksi?

Esimerkiksi Lopezin ja Affleckin tapauksessa eron jälkeen on ehtinyt kulua paljon aikaa, pöly on ehtinyt laskeutua ja molemmat kasvaa. Onko näin myös sinun ja exäsi kohdalla?

”Sinun on täytynyt ehti nauttia elämästä vanhan kuplasi ulkopuolella, itkeä itkusi ja harmistuksesi ja ottaa uudet mahdollisuudet avosylin vastaan”, parisuhdeasiantuntija, psykoterapeutti Neil Wilkie kertoi Metrole.

”Jos näin ei ole, katsot edelleen maailmaa vanhan suhteen vinkkelistä”, hän lisäsi.

Kannattako molemmat vastuun siitä, mikä meni pieleen?

On helpompi todeta, että vika oli vain toisessa osapuolessa eikä itsessä, mutta onko se totuus? Tai koetko, että olet täysin vastuussa exäsi ’voittamisesta’ takaisin ja vanhojen asioiden hyvittämisestä?

”Muista, tähän vaaditaan kaksi. Me puhumme asiakkaidemme kanssa neljästä asiasta – kommunikointi, yhteensopivuus, huomioiminen ja yhteistyö”, parisuhdevalmentaja Lily Walford sanoi.

”Jos kaikkia näitä neljää asiaa ei ole parisuhteessa, on silloin vaikea luoda jotain, joka on tervettä”, hän jatkoi.

Mitä molemmat tarvitsee suhteessa?

Uuteen yritykseen lähtiessä on ehdottoman tärkeää kommunikoida avoimesti yksilöllisistä tarpeista. Walfordin mukaan sinun pitäisi ymmärtää, mitä todella tarvitset kukoistaakseis.

”Jokin ei selvästi toiminut aiemmin, mikä se oli? Mitä sinä tarvitset ja mitä kumppanisi tarvitsee”, hän kehottaa pohtimaan.

”Usein kommunikaatio on pääongelma. Siinä ei ole mitään väärää, että keskustelee siitä, mikä on paras tapa ottaa asioita puheeksi tai miten paremmin ratkaisee konfliktit. Tästä voi olla paljon apua pidemmän päälle”, Walford lisäsi.

Millaisia muut suhteesi ovat olleet?

Puhukaa exäsi kanssa ajasta, jonka olette olleet erossa. Olitko todella avoin uusille suhteille vai pysyitkö sinkkuna? Treffailitko ja huomasitko tuttujen juttujen toistuvan? Tällaisista asioista on keskusteltava ennen kuin lähtee uuteen yritykseen exän kanssa.

”Jos hänellä on ollut uusi pitkäaikainen parisuhde, miltä sinusta tuntuu, että on joku, johon sinua saatetaan verrata? Sinun pitäi myös huomioida, miten suhde loppui. Jos se loppui huonosti, voi se olla varoitusmerkki”, Wilkie totesi Metrolle.

Oletteko muuttuneet?

Sinä ja exäsi tuskin olette enää samanlaisia ihmisiä kuin ensimmäisen kerran, kun olitte yhdessä. Kysy itseltäsi, oletteko edelleen hyvä ja sopiva pari.

”Et voi kelata aikaa takaisin siihen, kun aloitte olla ensikertaa yhdessä, koska elämä on muuttunut ja ryppyjä on ilmestynyt. Jos unohdatte vanhat musitot, vieläkö mieltäisitte toisenne vetoavaksi”, Wilkie sanoi.

”Ajan kuluminen ja kiinnostusten kohteiden muuttuminen huomioiden, oletteko yhä yhteensopivia”, hän lisäsi.

Miten aiot toimia?

Jos olet(te) käsitelleet vanhat ongelmat ja on selvää, että yhdessä olo kiinnostaisi, mitä sitten? Mitä aiotte molemmat sitoutua tekemään, jotta suhde toimisi?

”On hyvä olla proaktiivinen ja työstää asioita suhteessa paremmaksi. On niin helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin, joten sitoutukaa molemmat tekemään kaikkenne, että suhde toimii”, Walford neuvoi.

”Ainakin sitten, jos suhde ei toimikaan, voitte molemmat tuntea yrittäneenne parhaanne toistenne vuoksi. Jos suhde onnistuu, arvostatte toisianne enemmän, kun kumpikin on panostanut suhteeseen”, hän jatkoi.

Voitteko edetä hitaasti?

Lawsonin mukaan vaikka olisi houkuttelevaa palata vanhoihin tapoihin ja tuttuihin rutiineihin, joita teillä oli ennen eroa, on suhteen onnistumisen kannalta parempi käydä läpi uudelleen samanlainen deittailuvaihe kuin ensimmäisellä kerralla suhteen alkaessa.

”Tämä antaa kummallekin aikaa nähdä, oletteko yhteensopivia tulevaisuutta ajatellen ja helpottaa kaiken päättämistä, jos käykin niin, ettette sovi yhteen”, Lawson kertoi.

Mitä teette toisilla ensitreffeillänne?

Wilkie suosittelee kohtelemaan uutta yritystä samaan tapaan kuin uutta parisuhdetta. Hänen mukaan lopputulos on pettymys, jos palaatte vanhaan.

”Tämä on mahdollisuus ottaa uusi alku, oppia menneistä virheistä ja luoda uusi ja parempi suhde”, Wilkie selitti.

”Jos hän haluaa muuttaa sukkansa takaisin tuttuun sukkalaatikkoon, istua samassa tuolissa ja tehdä samoj ajuttuja, tuntuuko se uudelta ja jännittävältä vai tylsältä ja pettymykselä”, hän sanoi.

”Edetkää hitaasti ja nauttikaa matkasta. Tehkää siitä hauska, romanttinen ja ikimuistoinen”, Wilkie neuvoi.

Oletko okei, jos suhde ei toimi uudella yritykselläkään?

Metron mukaan voi tuntua hieman kurjalta miettiä pahinta lopputulosta ennen kuin edes aloittaa uudelleen, mutta oman mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta on hyvä varmistaa, että olet sellaiessa tilassa, jossa eroaminen uudelleen ei täysin muserra sinua. Tiedosta se, että kaikista kysymyksistä, pohtimisesta ja panostamisesta huolimatta suhde ei silti välttämättä toimi.

”Omasta kokemuksestani satojen naisten valmentajana viimeisten 8 vuoden aikana voin sanoa, etten ole vielä nähnyt ex-parin palaavan yhteen ja pysyvän yhdessä”, Lawson totesi.

”Tämä johtuu siitä, että kun yhteenpaluun tuoma jännitys alkaa hiipua (ja todellisuus palaa takaisin), kaikki eroon johtaneet syyt nousevat uudestaan esiin ja olet takaisin samassa pisteessä”, hän päätti.

Parisuhdetesti

Metron mukaan Wilkie suosittelee tekemään parisuhdetestin tarkistaaksesi, että kuinka hyvä parisuhteenne todella oli ja kuin hyvä se on nyt. Anna jokaiselle alle listatulle kohdalle pisteet 0-10 (10 on täydelline):

  • kommunikaatio: pystyittekö puhumaan, ilmaisemaan tunteenne ja tulla todella kuulluksi?
  • yhteys: kuinka vahvaa yhteyttä toisiinne tunsitte vai ajauduitteko erilleen?
  • sitoutuminen: olitteko molemmat aidosti sitoutuneita parisuhteeseen?
  • hauskuus: kuinka hauskaa teillä oli yhdessä?
  • kasvu: kasvoitko sinä, kasvoiko hän, kasvoitteko yhdessä vai olitteko vain jumissa paikoillaan?
  • luottamus: luotitko häneen täysin?

Wilkien mukaan jos näiden tulokset ovat seitsemän tai alle, niin miksi suhde olisi yhtään parempi tulevaisuudessa?

Kerroimme aiemmin, millaisilla kahjoilla tokaisuilla ihmiset ovat koettaneet saada ex-rakkaansa takaisin – näistä ei kannata ottaa mallia! Lisäksi kerroimme, mitä kannattaa tehdä ja pohtia ennen kuin annat uuden mahdollisuuden exällesi.

Lähde: Metro


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.