Jääkiekon MM-kotikisat alkavat – Leijonat tositoimissa heti avauspäivänä

Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät perjantaina 13. toukokuuta.
Suomi isännöi tämän vuoden miesten jääkiekon MM-kisoja ja ottelut pelataan Tampereella sekä Helsingissä. Olympiakultaa helmikuussa juhlinut Suomen kiekkomaajoukkue, tuttavallisemmin Leijonat, lähtee hakemaan menestystä nyt siis myös kotikisoista.
”Kisat on aina hieno juttu. Onhan se tietysti spesiaalimpaa, kun saa olla kotona. Kotiyleisön edessä on hienoa pelata”, kotikisojen joukkueen kapteeni Valtteri Filppula kommentoi kisojen alla.
Filppulan lisäksi 21 muun Suomen joukkueen pelaajan kisapassit leimattiin torstaina. Joukkueessa on vielä auki kolme paikkaa, joista yksi menee NHL:ssä vasta kautensa päättäneen Nashville Predatorsin hyökkääjä Mikael Granlundille.
”Paikalla olijoista Markus Nurmen passia ei vielä leimattu, Mikael Granlundin passi leimataan, kun hän saapuu paikalle. Lisäksi yksi puolustajan paikka odottaa sarjojen päättymistä”, joukkueen GM Jere Lehtinen kertoo Leijonien sivuilla.
Löydät Suomen joukkueen kokoonpanon artikkelin lopusta.
Toukokuun loppupuolikas on täynnä MM-kiekkoa
MM-kisojen aikana pelataan 64 ottelua noin 2,5 viikon aikana ja mukana on yhteensä 16 joukkuetta. Joukkueet on jaettu kahteen alkulohkoon, joista A-lohkon ottelut pelataan Helsingissä ja B-lohkon ottelut Tampereella, missä pelataan myös välierät ja mitaliottelut.
A-lohkossa pelaavat Italia, Kanada, Kazakstan, Ranska, Saksa, Slovakia, Sveitsi ja Tanska. B-lohkossa ovat Suomen lisäksi Iso-Britannia, Itävalta, Latvia, Norja, Ruotsi, Tshekki sekä USA.
Lohkojen neljä parasta jatkavat matkaansa MM-kisojen pudotuspeleihin, jotka käynnistyvät puolivälierillä 26. toukokuuta. Välierät pelataan 28. toukokuuta ja mitalijuhlat ovat luvassa toukokuun viimeisenä sunnuntaina 29. päivä.
Kisojen aikana C More näyttää kaikki 64 ottelua suorina lähetyksinä. MTV3:lla sen sijaan nähdään kaikki Leijonien ottelut sekä välierät ja mitaliottelut ja mtv-palvelusta löytyy kaikkien otteluiden maalikoosteet, turnauksen huippuhetket sekä muuta oheisohjelmaa.
Kisat alkavat Ranskan ja Slovakian sekä USA:n ja Latvian kohtaamisilla perjantaina kello 16:20 ja Leijonat puolestaan hyppäävät kaukaloon heti kisojen avauspäivän iltana. Perjantaina kello 20:20 alkavassa ottelussa Suomen vastustajana on Norja – katso kisojen koko otteluohjelma sekä maiden joukkueiden kokoonpanot täältä.
Suomen Leijonat MM-kotikisoissa 2022:
Maalivahdit:
29 Säteri Harri
35 Tuohimaa Frans
45 Olkinuora Jussi
Puolustajat:
2 Pokka Ville
3 Friman Niklas
4 Lehtonen Mikko
38 Hietanen Juuso
42 Vatanen Sami (varakapteeni/A)
50 Seppälä Mikael
55 Ohtamaa Atte
Hyökkääjät:
10 Armia Joel
12 Anttila Marko (varakapteeni/A)
21 Innala Jere
24 Björninen Hannes
25 Rajala Toni
51 Filppula Valtteri (kapteeni/C)
65 Manninen Sakari
70 Hartikainen Teemu
76 Sallinen Jere
80 Mäenalanen Saku
82 Pesonen Harri
91 Lammikko Juho
Joukkueen päävalmentajana on Jukka Jalonen
Lisäksi hyökkääjä Mikael Granlund liittyy joukkueen mukaan ja paikalla olijoista hyökkääjä Markus Nurmen kisapassia ei ole vielä leimattu.
Suomi pelaa Norja-ottelussa seuraavin kentällisin:
1. ketju
21 Jere Innala – 65 Sakari Manninen – 70 Teemu Hartikainen
4 Mikko Lehtonen – 38 Juuso Hietanen
2. ketju
82 Harri Pesonen – 51 Valtteri Filppula (C) – 10 Joel Armia
50 Mikael Seppälä – 55 Atte Ohtamaa
3. ketju
25 Toni Rajala – 91 Juho Lammikko – 76 Jere Sallinen
3 Niklas Friman – 42 Sami Vatanen (A)
4. ketju:
80 Saku Mäenalanen – 24 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (A)
2 Ville Pokka
Maalilla:
45 Jussi Olkinuora (varalla 29 Harri Säteri)
Lisätietoa Leijonista ja kisoista löydät täältä, kun taas kisojen viralliset sivut löydät täältä. Voit seurata Leijonien MM-kisojen kulkua myös Leijonien ja Suomen jääkiekkoliiton virallisella Instagram-sivulla täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!