Ihmelääke nimeltään olut – voi ehkäistä monien sairauksien puhkeamista
Se on jo tiedossa, että punaviinin kohtuullinen käyttö vähentää sydänkohtauksen riskiä.
Nyt on tehty uusi havainto alkoholia sisältävästä juomasta ja sen juomiseen liittyvistä terveyshyödyistä. Tämä juoma on olut, joka voi ehkäistä monien eri sairauksien puhkeamista. Jos olutta juo kohtuudella, siitä voi olla terveyden kannalta hyötyä monella eri tavalla. Tulokset perustuvat uusiin tutkimuksiin, josta kerrotaan Antenne Bayern-sivustolla.
Oluen juomisesta ei ole vain haittaa terveydelle, vaan myös hyötyä
Heillä, jotka juovat olutta 3–4 annosta viikossa, voi alentua diabeteksen riski. Jos on jo sairastunut tyypin 2 diabetekseen, alkoholia kannattaa juoda todella vähän tai ei lainkaan. Alkoholi voi esimerkiksi estää glukoosin vapautumista maksasta, joka voi aiheuttaa diabeetikoille hypoglykemiaa.
Myös sydän voi hyötyä oluen juomisesta. Se voi vähentää esimerkiksi aivohalvauksen ja sydänkohtauksen riskiä. Jopa pienen olut lasillisen nauttiminen voi vähentää sydänkohtauksen riskiä 50 prosentilla.
Olut voi estää luukatoa, koska siinä on paljon humalaa ja mallasohraa, joissa on luuta vahvistavaa mineraalia. Kohtuullinen oluenkulutus voi jopa ehkäistä osteoporoosia.
Olut voi myös parantaa ruoansulatusta, estää dementiaa sekä suojata aivosoluja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen