Hyvät tavat jäävät unholaan: Kymmenen kohteliasta asiaa, joita ihmiset eivät enää juuri tee
Kuva: Fotolia
Ajat ovat muuttuneet ja siinä sivussa hyvät käytöstavat ja kohteliasuus ovat jääneet vähemmälle.
Iästäsi huolimatta olet saattanut huomata, kuinka ihmisten käytöstavat ovat muuttuneet. Ennen vanhempaa ihmistä on teititelty, on oltu kohteliaita ja tarpeen tullen on osattu sanoa kiitos, ole hyvä tai pahoitella. Nykyisin tilanne on kuitenkin erilainen. Alle onkin listattu hyviä ja kohteliaita tapoja, joita ihmisten mielestä tehdään nykyisin yhä vain vähemmän. Näitä kohteliaita asioita ihmiset eivät enää juuri tee: 1. Kiitoskorttien lähettäminen. 2. Uuden naapurin toivottaminen tervetulleeksi. 3. Paikkansa antaminen julkisissa kulkuvälineissä esimerkiksi vanhuksille ja raskaana oleville. 4. Tapahtuma- tai juhlakutsuihin vastaaminen muuten kuin ”Ehkä”. 5. Hatun/lakin ottaminen pois päästä sisätiloissa. 6. Kohtelias small talk kaupan kassalla. 7. Toisille sanotaan ”Ole hyvä”. 8. Seura saa enemmän huomiota kuin puhelin. 9. Oven pitäminen auki takana tulevalle tai sen avaaminen toiselle ihmiselle. 10. Toinen saa sanoa sanottavansa ennen kuin vastaa puhelimeen. Lähde: HuffPostLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani