Hoida nämä kolme asiaa kuntoon, jonka jälkeen olet emotionaalisesti valmis suhteeseen
Parisuhteet ovat usein monimutkaisia. Jos et ole tällä hetkellä sellaisessa, kannattaa ensin valmistautua kunnolla ennen kuin aloitat uuden suhteen.
Olet ehkä ollut parisuhteessa jo useamman kerran, etkä haluaisi toistaa enää samoja virheitä, joita aiemmissa suhteissa teit. Suhteissa on varmasti ollut ongelmia, koska olet eronnut. Hyviäkin hetkiä niissä on silti todennäköisesti ollut. Jotta seuraava suhde oli suhde, joka kestää, käy ensin läpi nämä alla olevat kolme asiaa. Vasta sen jälkeen olet oikeasti emotionaalisesti valmis uuteen suhteeseen.
Pidä nämä kolme asiaa mielessä, kun kuljet kohti uutta parisuhdetta
1. Opi arvostamaan ystävyyssuhteita.
Muista, että vaikka parisuhteet eivät olisi tähän mennessä onnistuneet ja kestäneet, on elämässäsi silti onnistuneitakin suhteita. Et ole sellainen, joka ei kykene suhteisiin, jos sinulla on esimerkiksi hyviä ystäviä ja läheiset suhteet sukulaisiisi.
2. Opi rakastamaan myös itseäsi.
On helppo käskeä toista rakastamaan itseään, mutta koitapa tehdä se myös itse. Kun oppii rakastamaan itseään, ei anna kohdella itseään huonosti esimerkiksi parisuhteessa.
3. Poista elämästäsi traumat.
Jos sinulla on traumoja, jotka edelleen vaivaavat, olisi ne syytä hoitaa ennen uutta parisuhdetta. Sellaiset voivat nimittäin pilata uudenkin parisuhteen. Käy terapiassa, jos tuntuu siltä, että se voisi auttaa.
Kun nämä kolme asiaa on hoidossa, olet ehkä jo henkisesti valmis aloittamaan uuden suhteen.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miksi juuri nämä koirat hurmaavat suomalaiset – 10 suosituinta rotua paljastavat, millaista seuraa me oikeasti kaipaamme
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Yhä useampi elää kulissien takana – tunnista merkit ja puutu ajoissa peliin
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Pesukone ei ole aina paras vaihtoehto farkuille – tämä oudolta kuulostava tapa on harkinnan arvoinen
- Ajatteletko eri tavalla kuin muut? Nämä harrastukset ovat siihen usein yhteydessä
- Muutamat asiat paljastavat heti kaikille, että elämäsi on todellisuudessa täyttä kaaosta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana