Haluatko valkoisemman hymyn? Näillä pienillä kikoilla se voi onnistua

Hampaiden valkaisu voi olla työlästä ja kallista, mutta pienillä kikoilla kirkastat hymyäsi hetkessä.
Monet haluavat hymyn, jonka myötä suusta paljastuvat kauniit, valkoiset hampaat. Niiden valkaisu ammattilaisen pakeilla voi tulla kalliiksi ja itse tekemällä siihen saa kuluttaa aikaa. Onneksi on olemassa helpompia ja luonnollisempia tapoja valkaista omaa hymyään ja apua saa jo muutamilla meikkikikoilla. Alla on vinkit valkoisempaan hymyyn. Huljuta vettä suussasi heti syötyäsi Huljuta vettä suussasi, jotta hampaisiin tarttuneet palat syötävääsi irtoavat ja eivät tahraa hampaita. Beauty High neuvoo huljuttelemaan vähintään puoli minuuttia. Lisää aina kermaa tai maitoa kahviisi Tunnetusti kahvi tahraa hampaita, mutta apua voi saada maitotuotteista. Laittamalla kermaa tai maitoa kahvin sekaan, sen kemiat muuttuvat ja se ei tartu hampaiden pintaan niin helposti. Apua vihreistä Lehtivihannesten syöminen kannattaa jo ylipäänsä, mutta niistä on iloa myös valkoisia hampaita ajatellen. Beauty Highn mukaan lehtikaalin kaltaisissa vihanneksissa on mineraalia, joka auttaa suojelemaan hampaita tahroilta. Valitse huulipunasi huolella Hampaasi näyttävät valkoisemmilta, jos käytät huulipunaa, jossa on sininen pohjasävy. Keltasävytteiset punaiset ja kalpeat vaaleanpunaisen sävyt taas korostavat tahroja, joten niitä kannattaa vältellä, jos hampaiden värillä on väliä. Napostele fiksusti Ruoka on monesti syypää hampaiden tahroihin. Beauty Highn mukaan kannattaa valita naposteltavaksi syötäviä, jotka tuottavat enemmän sylkeä, koska se auttaa puhdistamaan bakteereja suusta ja valkaisee hampaitasi. Hyviä tällaisia naposteltavia ovat muun muassa päärynät, omenat, mansikat, sellerit ja porkkanat. Lähde: Beauty HighLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa