Haluatko tehdä kunnon säästöjä Black Fridayn alehulinassa? Näin se onnistuu

Suomessa on pitkin viikkoa mainostettu huimia alennuksia, kun Black Friday on laajentunut viikon mittaseksi aleriehaksi.
Perjantaina 26. marraskuuta vietettävä Black Friday saa monet suomalaiset ryntäämään kaupoille alennusten perässä. On kuitenkin eräs tapa, jolla alehulinassa tekee parhaimmat säästöt: älä osta mitään.
Perjantaina nimittäin vietetään myös Älä osta mitään -päivää. Luonto-Liiton järjestämä päivä haastaa Black Fridayn kestämättömän kulutusjuhlan.
Älä osta mitään -päivää on vietetty Suomessa jo vuodesta 1993 lähtien. Luonto-Liiton mukaan kampanja sanoma on kuitenkin nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin.
”Vaikka suomalaisten elämäntapojen ilmastovaikutuksia pitäisi rajusti leikata, kotitalouksien hiilijalanjälki on edelleen kasvussa. Maailman ylikulutuspäivää vietettiin heinäkuun lopussa, mutta suomalaisten osuus maailman luonnonvaroista tuhlattiin jo huhtikuussa”, Luonto-Liiton tiedotteessa kerrotaan.
Luonto-Liiton mukaan Älä osta mitään -päivä on hyvä hetki pohtia omaa suhtautumista kuluttamiseen, kuten mikä saa ostamaan ja miksi sekä millaisia vaikutuksia ostamisella on luontoon ja ilmastoon. Järjestö muistuttaa, että materialismiin perustuva elämäntapa kuluttaa luonnonvaroja, rahaa ja jaksamista.
Jos kuitenkin haluat hyödyntää alehuuman tarjouksia, muista Säästöpankin koostamat tärkeät vinkit, joista kerroimme aiemmin. Nämä vinkit auttavat pitämään pään kylmänä alehulinassa, ja voit lukea niistä lisää täällä.
Lisätietoa kampanjasta löydät täältä, minkä lisäksi Älä osta mitään -päivälle on oma tapahtumasivu Facebookissa sekä myös Facebook– ja Instagram-sivut. Voit osallistua kampanjaan viettämällä päivän mittaisen ostolakon sekä käyttämällä sosiaalisessa mediassa esimerkiksi aihetunnisteita #äläostamitään ja #äläostamitäänpäivä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä