Haluatko skipata sovitut treffit? Nämä kliseiset tekosyyt toimivat apunasi
Jos treffiseuran mieltä ei halua pahoittaa perumalla suoraan, uskottavat tekosyyt tulevat silloin tarpeeseen.
Hyvillä tekosyillä voi välttyä treffeiltä, jos ne eivät enää kiinnosta. Tärkeää on, että syyksi sanoo jotain uskottavaa.
Alle on listattu viisi tekosyyideaa, jotka kliseisyydestään huolimatta toimivat:
1. Lapsenvahti
Jos sinulla on pieniä sisaruksia, voit kertoa treffiseurallesi, että joudut perumaan, koska vanhempasi joutuivat lähtemään kaupungista ja joudut äkillisesti lapsenvahdiksi, kun ketään muuta ei ollut saatavilla.
2. Onnettomuus
Tätä on käytetty monissa televisiosarjoissa, joten se alkaa olla tuttu jo tekosyynäkin, mutta sekin toimii, jos sen saa kuulostamaan uskotavalta. Jos treffien sovittu aika on jo lähellä, laita seuralaiselle viestiä, että jouduit pieneen onnettomuuteen ja olet sairaalassa, joten et voinut soitaa. Muista sanoa myös, että mitään hätää ei ole ja hänen ei tarvitse huolehtia.
3. Sairastuminen
Tämä toimii, koska näin voi käydä kenelle tahansa oikeastikin: soita tai laita viestiä treffiseuralle ja kerro, että et voi hyvin. Syyksi voit ehdottaa vaikkapa töissä syömääsi erikoista ja mausteista ruokaa. Pahoittele tilannetta ja sano, että olet mielummin kotona keräämässä voimiasi kuin lähdet treffeille.
4. Ylityöt
Tähän pätee sama kuin kolmanteen kohtaan; näin voi käydä kenelle tahansa oikeastikin. Jos treffit ovat alkamassa lähiaikoina, mutta sinulla ei ole yhtään sosiaalinen olo, voit aina vedota siihen, että jouduit jäämään töihin pidempään ja joudut perumaan treffit. Kannattaa kuitenkin miettiä toimiva ja uskottava syy sille, miksi ylitöihin joutui jäämään.
5. Ystävän hätä
Tätä kannattaa käyttää, jos treffit ovat jo alkaneet, mutta treffeissä on jokin vialla. Sovi ystäväsi kanssa, että treffiesi kestettyä puoli tuntia, hän soittaa sinulle. Jos treffit eivät ole sujuneet, voit käyttää soittoa verukkeena poistua ja kertoa, että ystävälläsi on hätä ja tarvitsee seuraasi, koska hän esimerkiksi on juuri eronnut.
Lähde: Become Gorgeous
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan