Häävieraat saivat älyttömät ohjeistukset häitä varten: Morsiamelle ei saa puhua, vain tietynlaiset kampaukset sallittu…
Häävieraiden saamat ohjeet ja säännöt ovat kummastuttaneet netissä.
Häät ovat usein ainutlaatuinen ja unohtumaton kokemus hääparille, joten monet suunnittelevat ne tarkkaan. Joskus tämä voi kuitenkin ryöstäytyä käsistä, kuten vaikuttaisi tapahtuneen erään pariskunnan häissä. Reddit-sivustolla on julkaistu pariskunnan hääkoordinaattorin vieraille lähettämä sähköpostiviesti, jossa on ohjeita ja sääntöjä juhlapäivää varten. Viestin alussa hääkoordinaattori on kertonut ottaneensa yhteyttä kaikkiin tulonsa vahvistaneisiin vieraisiin tehdäkseen lopullisen laskennan vierasmäärästä ja sitten hän siirtyy itse ohjeisiin. Osassa ohjeista ei ole mitään ihmeellistä: vieraita kehotetaan saapumaan paikalle 15-30 minuuttia etukäteen ennen seremonian alkua sekä käyttämään tiettyä aihetunnistetta, kun julkaisevat kuvia juhlista. Ohjeiden joukossa on kuitenkin myös seuraavat säännöt, jotka ovat herättäneet hilpeyttä ja ihmettelyä Redditissä:– Olkaa hyvä ja älkää laittako hiuksianne kuin tavalliseksi polkkatukaksi tai poninhännälle.
– Olkaa hyvä ja älkää tehkö täyttä meikkiä kasvoillenne.
– Älkää nauhoittako seremonian aikana.
– Kaikki nostavat maljan Rémyllä. Ei poikkeuksia.
– Kakkien täytyy tulla mukanaan vähintään 75 dollarin lahja tai kalliimpi, jos haluaa päästä häihin.
Kenties kummallisin ohjeistus on kuitenkin seuraava: morsiamelle ei saa puhua lainkaan. Tätä on vielä korostettu viestissä erikseen kirjoittamalla se kokonaan isoilla kirjaimilla. Redditissä tästä puhekiellosta on väännetty vitsiä, esimerkiksi kuinka vihkimisen aikana miehen sanoessa ”Tahdon” morsiamelleen hääkoordinaattori hihkaisee, kuinka kukaan ei saa puhua vaimolle, onko asia selvä. Sen lisäksi ohjeistukset hiusten suhteen ovat kummastuttaneet – mitä jos vieraan hiukset ovat liian lyhyet polkaksi? Entäs miesten hiukset? Monet kommentoijat ovat myös tarttuneet sähköpostiviestin lukuisiin kirjoitusvirheisiin – esimerkiksi finally eikä final, fave eikä have, seramony eikä ceremony – ja ihmetelleet, miten ammattilainen ei osaa kirjoittaa oikein. Osa onkin alkanut pohtia, voisiko hääkoordinaattorin viestin takana olla todellisuudessa itse morsian. ”Eihän hääkoordinaattori ole itse morsian? Vaikuttaa ihan bridezillan vaatimuslistalta”, eräs kommentoi Redditissä. Alta voit lukea sähköpostiviestin kokonaisuudessaan englanniksi ja jos upotus ei näy, löydät sen täältä.Kindly refrain from upstaging the bride on her big day — oh, and no admission without a gift of $75 or more from r/ChoosingBeggarsLähde: Metro
LUE MYÖS:
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Hyväkin äiti voi tuntea epäonnistuneensa kuultuaan nämä 6 lausetta
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Isoäidilläni oli tapana sekoittaa merisuolaa tiskiaineeseen – vuosien jälkeen hoksasin niksin idean
- Haluatko menestyä ja tienata hyvin? Aloita aamusi näillä 8 tavalla
- Harva suomalainen välttyy tältä suun ongelmalta – näin ehkäiset sitä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa