Hääpäivä vielä sopimatta? Tässä kuussa solmitaan onnellisimmat ja kestävimmät avioliitot
Häiden kuukaudella ja viikonpäivällä voi olla yllättävän iso merkitys avioliiton keston kannalta.
Jos haluat avioliitollesi hieman lisää onnea matkaan, kannattaa vihkiminen järjestää joulukuussa ja välttää heinäkuuta. OnBuyn teettämän tutkimuksen mukaan joulukuussa solmitaan onnellisimmat ja kestävimmät avioliitot, kun taas heinäkuun hääparit lähtevät todennäköisemmin eri teille.
Kansainvälisessä kyselyssä 3 344 ihmistä kertoi heidän avioliittonsa tilanteen sekä missä kuussa he ovat menneet naimisiin. Vastausten avulla OnBuy pystyi laittamaan kuukaudet järjestykseen sen mukaan, mitkä niistä ovat onnekkaimpia ja mitkä epäonnekkaimpia kuukausia mennä naimisiin.
Tutkimuksen mukaan vain neljä prosenttia joulukuussa naimisiin menneistä pareista on päätynyt eroon. Keskimäärin joulukuun hääparit pysyvät naimisissa 24 vuotta ja 56 prosenttia joulukuun hääpareista myönsi olevanse edelleen todella onnellisia.
Toiseksi onnekkain hääkuukausi on tutkimuksen mukaan kesäkuu, jolloin naimisiin menneistä vain seitsemän prosenttia on eronnut oltuaan naimisissa keskimäärin 21 vuotta. Kesäkuun hääpareista 78 prosenttia kertoi olevansa edelleen onnellisia ja rakastuneita.
Kolmantena on tammikuu. Alkuvuodesta häitään juhlineista 9 prosenttia on lähtenyt eri teille, mutta liitot ovat kuitenkin kestäneet keskimäärin 16 vuotta, kun taas 47 prosenttia pareista paljasti olevansa edelleen onnellisia avioliitossaan.
Kuukauden lisäksi huomioi viikonpäivä
Tutkimuksen mukaan eroon johtavin hääkuukausi on heinäkuu. Keskellä kesää häitään juhlineista pareista peräti 44 prosenttia oli asumus- tai avioerossa sekä heillä oli myös lyhimmät avioliitot: heinäkuun parit olivat naimisissa vain vuoden ja 3 kuukautta.
OnBuyn mukaan toiseksi epäonnekkain kuukausi on helmikuu. 30 prosenttia kertoi eronneensa eikä avio-onnea ollut kestänyt kuin 3 vuotta ja 8 kuukautta keskimäärin.
Kolmannelta sijalta löytyy lokakuu, jolloin naimisiin menneistä 28 prosenttia oli eronnut. Lokakuun hääparit olivat yhdessä keskimäärin 5 vuotta ja yli puolet (56 %) kertoi olevansa tyytymättömiä rakkauselämäänsä.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, mitkä ovat onnekkaimpia viikonpäiviä, jolloin mennä naimisiin. Tutkimuksessa paljastui, että paras hääpäivä on perjantai; perjantaina häitään juhlineista 46 prosenttia oli edelleen onnellisesti yhdessä.
Toiseksi paras hääpäivä on tiistai (22 %), kun taas epäonni voi kohdata, jos menee naimisiin lauantaina tai sunnuntaina. Lauantai nappasi epäonnisimman hääpäivän tittelin, kun 31 prosenttia lauantaihäitä viettäneistä pareista oli eronnut ja sunnuntai seurasi perässä 24 prosentilla.
Alla tutkimustulokset kokonaisuudessaan listamuodossa. Ensin on listattu onnekkaimmat hääkuukaudet sekä keskimääräiset liittojen kestot ja sitten epäonnekkaimmat hääkuukaudet ja keskimääräiset liittojen kestot.
Onnekkaimmat kuukaudet
- Joulukuu 4 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 24 vuotta
- Kesäkuu 7 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 21 vuotta
- Tammikuu 9 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 16 vuotta
- Syyskuus 11 prosenttia eronneita, keskimäärin yhessä 29 vuotta
- Elokuu 12 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 15 vuotta
- Huhtikuu 13 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 7 vuotta
Epäonnekkaimmat kuukaudet
- Heinäkuu 44 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 1 vuosi ja 3 kuukautta
- Helmikuu 30 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 3 vuotta ja 8 kuukautta
- Lokakuu 28 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 5 vuotta
- Marraskuu 25 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 2 vuotta ja 6 kuukautta
- Maaliskuu 20 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 8 vuotta
- Toukokuu 16 prosenttia eronneita, keskimäärin yhdessä 13 vuotta
LUE MYÖS:
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Huomioi nämä asiat ennen kuin päätätte lyödä hynttyyt yhteen
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia