Moni hääpari haluaa palkata häihinsä ammattikuvaajan, esimerkiksi siksi että häistä jäisi talteen paljon hyviä muistoja.

Hääkuvaaja Shayla Herrington on ollut ottamassa kuvia jo niin monissa häissä, että hän kertoo osaavansa kertoa mitkä avioliitot päätyvät eroon jo avioliiton alkuvaiheessa. Jokainen pari tietysti toivoo avioliittoa solmiessa, että liitto kestäisi. Aika moni päätyy silti jossakin vaiheessa eroon.

Voisi luulla, että ero tulee yleensä täytenä yllätyksenä, mutta Shayla ei ole samaa mieltä. Hän on pistänyt merkille tulevaan eroon viittaavia asioita, joita tapahtuu jo häissä. Jos hän näkee nämä merkit kuvatessaan häitä, hän tietää, että kuvauksen kohteena oleva juuri solmittu liitto on tuomittu tuhoon jo heti alkuvaiheessa.

Nämä kolme merkkiä viittaavat tulevaan eroon

Ensimmäinen jo häissä ilmenevä merkki siitä, että parin liitto ei tule kestämään, liittyy sulhasen tai morsiamen toimintaan. Jos toinen heistä otattaa häissä enemmän kuin kolme kuvaa, joissa puoliso ei ole mukana, se ei ole suhteen kestävyyden kannalta hyvä merkki.

Toinen merkki liittyy kaasojen ja bestmanin toimintaan. Jos kaasot eivät halua puhua sulhasesta, he eivät todennäköisesti pidä hänestä. Jos taas bestman ei halua puhua morsiamesta, ei hän ehkä pidä hänestä. Se voi silloin viitata siihen, että aviopari tulee eroamaan nopeasti.

Kolmas merkki viittaa taas hääparin toimintaan. Jos he viettävät hääpäivän aikana enemmän aikaa perheen ja ystäviensä kuin puolisonsa kanssa, viittaa sekin pian tulevaan eroon.

Ehkä olisi hyvä, jos jotain merkkejä näkyisi jo ennen kuin hääpäivä koittaa, jos jo hääpäivästä voi löytää näin selkeitä eron merkkejä.

Lähde: Mirror