Fitness-tähti Caroliina Kinnarisen neuvo bikinikunnosta haaveileville: ”Välillä on hyvä haastaa itseään, mutta elämästä pitää nauttia”
Kinnarinen valmentaa Bikini Fitness-kisaajia.
Urheilu on aina ollut elämäntapa Caroliina Kinnariselle, 31. Lapsesta asti kilpaurheilun parissa viihtynyt Caroliina alkoi parikymppisenä haaveilla fitness-urasta.
”Kun huomasin uuden lajin, Bikini Fitnessin, ihastuin siihen heti”, Caroliina kertoo Nainen.comille.
”Kynnykseksi meinasi muodostua se, että olin hirveän ujo, enkä tiennyt, miten uskaltaisin mennä lavalle arvosteltavaksi pelkissä bikineissä.”
Alan ammattilaisten rohkaisemana Caroliina kuitenkin selätti ujoutensa ja vuonna 2014 hän osallistui ensimmäisiin Bikini Fitness -kisoihinsa. Selvästikin tukijoukot osasivat asiansa, sillä Caroliina päätyi kilpailemaan neljä vuotta putkeen, voittaen muun muassa SM-kultaa.
Viime vuonna hän päätti ottaa tauon kilpailemisesta keskittyäkseen uuteen haasteeseen. Caroliina oli syksyllä mukana tuomassa Suomeen uutta fitness-alalajia, Fit Modelia.
Tänä keväänä Fit Model -kilpailu nähdään ensimmäistä kertaa Helsingissä osana Kultajousi Fitness Classic -tapahtumaa 20.-21. huhtikuuta.
Some-neuvojia riittää
Caroliina, joka tekee myös Bikini Fitness -valmennusta, tietää, mitä kisaaminen vaatii. Hän tietää senkin, että sosiaalisessa mediassa monet naiset jakavat seuraajilleen neuvoja treenin ja ruokavalion suhteen, monesti ilman ammattiosaamista.
”Somejulkkikset ovat aikamme ilmiö. Siellä on helppo saada seuraajia, jos osaat ottaa hyviä kuvia ja ehdit päivittää sivujasi usein”, hän toteaa.
”Kaikenlaisia trendidieettejä ja –treenejä tulee ja menee. Minusta lukijallakin on vastuu siinä, mitä hän uskoo ja aina kannattaa olla hieman kriittinen. Vaikka jollain olisi hienoja kuvia ja paljon seuraajia ei se tarkoita, että henkilö olisi ravitsemuksen, liikunnan tai terveyden ammattilainen. On aina hyvä kysyä, mihin jokin väite perustuu.”
Caroliina muistuttaa, ettei kaikkien tarvitse kitata proteiinijauheita ja asua salilla.
”Jos haluat elää terveellisemmin, niin kaikki lähtee perusasioista. Ei tarvita tiukkaa dieettiä tai kovia treenejä, kunhan asiat tehdään järkevästi”, Caroliina neuvoo.
”Nuku vähintään kahdeksan tuntia joka yö, vältä stressiä ja kiirettä, aikatauluta päivät niin, että ehdit myös treenaamaan ja viettämään vapaa-aikaa, etsi itsellesi sellainen liikuntamuoto mistä pidät, syö monipuolisesti, riittävästi ja tarpeeksi usein.”
Tärkein neuvo on kuunnella omaa kehoa:
”Silloin kun sinulla itselläsi on hyvä olo, niin tunnet sen ja se on tärkeintä. Välillä on hyvä haastaa itseään mutta elämästä pitää nauttia!”
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?