Etkö ole vielä ehtinyt kesäkuntoon? Ei hätää, tällä keinolla ehdit vielä!
Harmittaako, ettet vielä ole ehtinyt bikinikuntoon kesäksi? Näin saat kilot nopeasti karisemaan!
Talvella on helppoa kääriytyä pehmeisiin huiveihin ja muhkeisiin neuleisiin, mutta kesä vähentää automaattisesti vaatetustamme ja saattaa samalla tuoda esille omia epävarmuuksiamme vartalomme suhteen.
Monella meistä onkin talvella toiveena ehtiä kesäkuntoon, ja moni ottikin taas tavoitteekseen olla bikinikunnossa kesän helteillä. Painon pudotus ja kiinteytyminen auttaakin usein tuntemaan olonsa vaikkapa rannalla itsevarmemmaksi ja mukavammaksi, ja kesän helteistä on usein helpompi nauttia.
Moni varmaan kuitenkin huomasi tänä keväänä saman ilmiön kuin muinakin vuosina: kesäkunto jäi vain haaveeksi, sillä esimerkiksi kiire, stressi tai jokin muu este tuli kuntokuurin tielle ja terveelliset elämäntavat jäivät taka-alalle. Monen kohdalla bikinikuntoon pääseminen ei olekaan toiveista huolimatta vielä toteutunut ja moni on kenties jo heittänyt koko toiveen romukoppaan.
Bikinikuntoon voi kuitenkin päästä nopeasti, jos sen asettaa tavoitteeksi vielä tällekin kesälle! Ei siis ole vielä liian myöhäistä! Moni saattaakin harkita jonkinlaista pikadieettiä kuten vaikkapa kuuluisaa kaalikeittodieettiä tai mehupaastoa, mutta muitakin vaihtoehtoja on!
Yksi nopea ja tehokas keino on liikunnan, alipaineen ja ruokavalion yhdistävä hoito nimeltä Hypoxi. Naisilla paino tuppaa kerääntymään lähinnä vatsanseudulle, reisiin, peppuun ja lantiolle, ja nämä ovatkin usein juuri niitä alueita, joilta rasvaa on vaikeaa polttaa pois omin avuin. Hypoxi tehostaakin juuri näiden ongelma-alueiden rasvanpolttoa!
Hypoxissa rasvaa poltetaan kevyellä kuntopyöräilyllä, mikä polttaa rasvaa paljon normaalia liikuntaa nopeammin. Hypoxin avulla onkin mahdollista saada jopa kolminkertaiset tulokset verrattuna siihen, että liikkuisit omin neuvoin ja noudattaisit ruokavaliota. Jo neljän viikon aikana saat aikaan tuloksia, jotka näkyvät sekä peiliin katsoessa, että mittanauhaa käytettäessä.
Monilla naisilla on ylimääräisten kilojen lisäksi riesanaan myös selluliitti, joka majailee useimmiten pakaroiden ja reisien alueella, ja josta on vaikea päästä eroon omin avuin. Hypoxista on apua myös selluliitin karkottamiseen kropasta.
Viidessä viikossa onkin mahdollista pienentyä yhden vaatekoon verran ongelmakohdasta. Hypoxi aloitetaan 12 kerran eli kuukauden kestävällä jaksolla, mutta jatkaa toki voi pidempäänkin, jos tuntuu, että kiloja ja senttejä olisi vielä karistettavana lisääkin.
Hypoxin avulla voit ehtiä vielä hyvin loppukesäksi kuntoon, ja bikinitkin on mukavampi vetää päälle! Syksykin on mukavampi aloittaa, kun lempifarkut mahtuvat taas ylle ja vaatteet istuvat taas paremmin.
Tätä kannattaa kokeilla, jos haluat kesäkuntoon vielä loppukesän lämmöstä nauttimaan!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Hypoxi.fi / Kuva: Engin Akyurt, Unsplash
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naisen läsnäolo muuttaa miestä enemmän kuin luulet – tutkimus paljastaa miten
- Harvinainen oireyhtymä voi saada sinut humalaan ilman alkoholia – tästä on kyse
- Nämä 5 silmäoiretta vaativat tarkistuksen – silmälääkäri kertoo miksi
- Tämä arkinen esine sabotoi suuhygieniaa – hävitä suosiolla
- Näin ilahdutat äitiäsi aikuisena – 5 asiaa, joita hän todella arvostaa
- Säästät sievoisen summan ruokaostoksissa, kun vältät tämän yleisen virheen
- Elinikäinen sairaus jää usein diagnosoimatta – jopa 90 000 suomalaista voi sairastaa tietämättään
- Jos huomaat nämä muutokset kävelyssä, käänny lääkärin puoleen
- Mikä on paras ikä hankkia lapsi? Tutkimus antaa yllättävän tarkan vastauksen
- Kolottaako kankkunen? Lääkäri kertoo tehokkaimmat konstit krapulaan
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Näitä etunimiä annetaan nyt vauvoille – katso tämän hetken suosikit