Erobuumi edessä? Kevään lämpimämpi sää lisää erojen määrää, varoittaa psykologi

Ilmiötä kutsutaan uncuffing season -nimellä.
Päivät alkavat olla pidempiä, valon määrä lisääntyy ja ulkona on lämpimämpi – kevät on alkamassa. Mutta samalla, kun sää lämpenee ja luonto herää eloon talven jäljiltä, voi parisuhteen kohdalla käydä toisin.
Kevät tarkoittaa myös niin sanotun uncuffing seasonin alkua; se aika vuodesta, kun vuoden kylmimpien kuukausien aikana alkaneet parisuhteet päättyvät. Tämä on vastine talven cuffing seasonille, eli kun parisuhteella pyritään välttymään talven mukana tulevalta tylsyydeltä ja ankeudelta olla sinkkuna.
Uncuffing season tarkoittaa yleensä kevät- ja kesäkuukausia, jolloin talven aikana parisuhteessa olleet eroavat, jotta voivat olla vapaita tekemään lämpimien kuukausien aikana mitä haluavat ja esimerkiksi hyppimään niin sanotusti kukasta kukkaan sitoutumisen sijaan.
Psykologi ja sosiaalityöntekijä Danielle Forsheen mukaan auringonvalon vähentyminen talvikuukausien aikana ja lisääntyminen kesällä vaikuttaa lämpimään sään aikana lisääntyviin eroihin. Syksyllä ja talvella on pimeämpää ja päivät lyhyempiä, joten monet voivat kaivata parisuhdetta tai toista ihmistä rinnalle, kenen kanssa viettää aikaa ne kuukaudet, kun on vähiten energiaa.
”Auringonvalo on vähentynyt ja keho tuottaa enemmän melatoniinia, joka on pimeyteen reagoiva hormoni ja saa sinut väsyneeksi, sekä tuottaa vähemmän serotoniinia, joka saa meidät tuntemaan olomme onnelliseksi ja hyväksi. Näiden asioiden kanssa kamppaileva voi olla herkemmin aloittamassa parisuhteen”, Forshee kuvaili cuffing seasonia Cosmopolitanille.
Tilanne muuttuu kevään korvalla, kun kesäromanssit, ajanvietto ulkona ja ihmisten kanssa tekemisissä oleminen alkavat houkuttaa, kun sää jälleen lämpenee ja päivät ovat valoisampia ja pidempiä.
”Kun aurinko on enemmän esillä, aivot tuottavat vähemmän melatoniinia ja enemmän serotoniinia, mikä tekee sinut onnellisemmaksi ja et välttämättä koe samanlaista tarvetta olla toisen ihmisen seurassa tunteaksesi turvallisuuden ja onnellisuuden tunteita”, Forshee pohti.
Uncuffing season ei ole myös sattumaa, vaan The Independentin mukaan Facebookin keräämä data tukee väitettä. Vuonna 2010 tehty Facebook-päivitysten analyysi paljasti, että erosta ja eroamisesta puhuminen lisääntyvät kevättä edeltävinä viikkoina.
Julkkismaailmassa uncuffing season vaikuttaisi jo alkaneen: näyttelijät Jennifer Aniston ja Justin Theroux tiedottivat erostaan helmikuussa ja poptähdet Selena Gomez ja Justin Bieber, malli Gigi Hadid ja laulaja Zayn Malik sekä näyttelijät Chris Evans ja Jenny Slate ovat päättäneet parisuhteensa maaliskuussa. Jos omassa lähi- ja tuttavapiirissäsi tapahtuu eroja lähiaikoina, voi uncuffing seasonilla olla jotain tekemistä asian kanssa.
Lähde: The Independent, Cosmopolitan
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Onko sinulla on siniset silmät? Tämän väriset vaatteet pukevat sinua parhaiten
- Älä heitä avokadon kiveä pois – katso tavat, joilla voit käyttää sen
- Miehesi tulisi kuulla sinulta joka kuukausi ainakin nämä 5 lausetta tai sanaa
- 20 helppoa tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- 4 syytä miksi avioliitto ei ole sinun juttusi
- Jos juot tällä tavalla, se saattaa vanhentaa sinua – lopeta viimeistään 50-vuotiaana
- Tee näin ja sinun ei tarvitse käydä öisin pissalla
- Tämä mauste tekee kahvistasi paljon ravitsevamman – ja huikean makukokemuksen
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Kahvinpurut voi hyödyntää tällä nerokkaalla tavalla uudelleen – vanhanajan niksi
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- Näistä 9 merkistä tiedät, että oma äitisi on toksinen
- Synnytyksen aikana voi tulla sanottua hupaisia asioita – 14 koomista letkautusta
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Ystäväni laittaa sitruunoita uuniin kerran viikossa – nerokas ja ihana kikka
- Onko kasvoissasi tällainen jälki? Se merkitsee yleensä nestehukkaa
- Sokeri-detox: 7 vinkin avulla puhdistat kehosi sokerista