Enemmistö suomalaisista aikoo osallistua keikoille heti rajoitusten salliessa, kertoo kysely
Striimikeikat ovat olleet livekeikkojen korvike korona-aikana ja valtaosa on myös valmis niistä maksamaan.
Koronapandemian takia erilaisia tapahtumia on peruttu tai siirretty myöhemmäksi, minkä myötä monilla musiikin ystävillä on kaipuu keikoille. Enemmistö suomalaisista aikookin osallistua livetapahtumaan heti rajoitusten salliessa, selviää musiikkimedioiden Rumban, Soundin ja Infernon teettämästä kyselystä.
Kyselyn vastaajista 62,7 prosenttia aikoo osallistua livetapahtumaan heti rajoitusten salliessa, kunhan turvaväleistä ja hygienista on huolehdittu asian mukaisesti. 40,4 prosenttia vastaajista olisi valmis osallistumaan elokuussa yli 500 henkilön konserttiin, mikäli sen kokoisia tapahtumia saisi järjestää.
Livekeikkojen korvikkeeksi korona-aikana ovat nopeasti yleistyneet netissä striimatut keikat, joille löytyy kysyntää. Kyselyn mukaan noin puolet (53,8%) vastaajista oli katsonut striimikeikan viimeisen viikon aikana ja kaksi kolmesta (68,5%) oli katsonut useita striimikeikkoja kuukauden sisällä.
Striimikeikoista ollaan myös valmiita maksamaan; 84,4 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi olevansa valmis maksamaan striimatusta keikasta ja sopivimpana hintana enemmistö heistä piti 6-10 euroa. Kaikista kyselyyn osallistuneista noin kolmannes (38,6%) oli jo maksanut striimikeikoista.
Striimikeikoissa kotimaiset artistit kiinnostavat suomalaisia enemmän kuin ulkomaisten artistien striimikeikat. Viisi toivotuinta kotimaista artistia olivat Happoradio, Antti Ketonen, Nightwish, Amorphis ja Stam1na, kun taas ulkomaisista artisteista eniten kiinnostivat Rammstein ja Iron Maiden.
Rumban, Soundin ja Infernon kyselyyn kerättiin vastauksia viikon ajan. Vastauksia tuli yhteensä 1 163.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä