Charlien enkelit tulevat taas! Uudesta elokuvasta julkaistiin toiminnantäyteinen traileri
Uuden sukupolven enkelit työskentelevät jälleen salaperäiselle Charlie Townsendille.
Loppuvuodesta elokuvateatterihin saadaan aimo annos naisvoimaa, kun Charlien enkelit tekevät paluun valkokankaalle lähes 20 vuoden jälkeen. Charlie’s Angels käynnistää uudelleen Charlien enkelit -elokuvasarjan, jonka edellinen osa on julkaistu vuonna 2003.
Charlie’s Angelsista on julkaistu ensimmäinen traileri, joka esittelee uuden sukupolven enkelit. Salaperäiselle Charlie Townsendille työskentelevien, rikoksia vastaan taistelevien enkeleiden rooleissa nähdään Kristen Stewart, Naomi Scott ja Ella Balinska.
Elokuvassa nuori ohjelmoija antaa ilmi teknologian, joka voisi mullistaa energiateollisuuden, mutta muuttua aseeksi väärissä käsissä. Enkelit joutuvat tarttumaan toimeen ja laittamaan elämänsä peliin suojellakseen kaikkia muita.
Toiminnantäytteiseltä viihdepläjäykseltä vaikuttavan Charlie’s Angels -elokuvan on ohjannut Elizabeth Banks. Banks on ollut mukana käsikirjoittamassa elokuvaa ja myös näyttelee siinä yhtä enkeleitä opastavista Bosley’sta.
Elokuvassa nähdään useampi Bosley, joita Banksin ohella näyttelevät Djimon Hounsou ja Patrick Stewart. Lisäksi uusien enkeleiden kanssa valkokankaalla seikkailevat muun muassa Noah Centineo, Sam Claflin, Jonathan Tucker, Chris Pang ja Nat Faxon.
Laulajatähdet Ariana Grande, Miley Cyrus ja Lana Del Rey ovat elokuvan myötä myös yhdistäneet voimansa. Trailerilla kuullaan esimakua naiskolmikon uudesta kappaleesta.
Charlie’s Angels -elokuva pohjautuu sekä samannimiseen televisiosarjaan, jota tehtiin viisi tuotantokautta 1970-luvun lopulla ja 80-luvun alussa, että 2000-luvun alussa tehtyihin elokuviin. TV-sarjaa tähdittivät alun perin Kate Jackson, Farrah Fawcett sekä Jaclyn Smith ja valkokankaan ensimmäiset Charlien enkelit olivat Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucy Liu.
Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 15. marraskuuta, mutta Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa. Voit katsoa trailerin artikkelin yltä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin