Jokaiselle eri merkille on omat, niille sopivat seksivinkit.

Seksin suhteen jokaisella on omat mieltymykset ja omituisuutensakin sen suhteen, mistä pitävät. Oman mausteensa soppaan tuovat horoskooppimerkit, joille jokaiselle on parhaiten sopivat seksivinkit, joiden avulla tunnelmaa makuuhuoneessa voi nostaa kuumemmaksi.

Astrologi Kiki O’Keeffe listasi Pure Wow’n sivuilla jokaiselle horoskooppimerkille parhaiten sopivat seksivinkit ja suomensimme ne alle.

Oinas: Hyödynnä kiukkua

Oinas herää todella henkiin mielialansa kautta, mitä voi kanavoida erittäin hauskaan energiaan makkarin puolella. Oinas voi kokeilla esimerkiksi kevyttä hiuksista vetämistä tai niihin tarttumista tai seinää vasten tehtäviä seksiasentoja.

Härkä: Sensuellia hierontaa

Härkä rakastaa kaikkea sensuaalista, etenkin jos hän saa vain makoilla ja kokea sen. Seksikäs hieronta voi vapauttaa jännitteitä monellakin tapaa.

Kaksoset: Tuhmia puheita

O’Keeffen mukaan kukaan ei voi pälpättää samalla tavalla kuin kaksoset, joten käy järkeen, että heidän rakkauden kielensä on tuhmat puheet. Ja mikä parasta, jos kyse on seksiviestien lähettelystä, sitä voi tehdä missä tahansa.

Rapu: Katsekontaktia

Herkkä rapu tykkää intohimostaan romantiikalla maustettuna, joten hyvä katsekontakti on todella kiihottavaa. Näin rapu kokee, että hänet nähdään, häntä suojellaan ja halutaan – kaikkea tätä hän tarvii mielihyvää varten.

Leijona: Draamaa peliin

Leijona on horoskooppimerkkien draamakuningatar ja hän on luonnostaan makuuhuoneen tähti, varsinkin jos hän pääsee vahvistamaan fantasioitaan hieman kerronnallisella luovuudella. Anna leijonalle valokeila ja hän tuo peliin taitonsa näyttelyn sekä intohimon suhteen.

Neitsyt: Kokeile alistumisleikkejä

Neitsyt elää palvellakseen, joka tekee hänestä O’Keeffen mukaan ihanteellisen alistujan dominointi-alistumis-tilanteeseen. Kaikki tietävät neitsyen olevan luonteeltaan ahkera tekemään töitä, mutta he ovat myös monien tietämättä pervoimpia horoskooppimerkkien joukosta.

Vaaka: Uskalla käyttää ääntä

Vaa’alla on taipumus olla siisti ja asianmukainen, mutta kun on kyse seksistä, hänen ei pitäisi pelätä rikkoa sosiaalisia sääntöjä olemalla äänekäs. Näin myös hänen kumppaninsa tietää, mikä toimii ja mikä ei.

Skorpioni: Seksiä pimeässä

Skorpioni on todella intensiivinen ja yksityinen, joten kun valot on pois päältä seksin aikana, hän voi yllättää kumppaninsa (ja päinvastoin) ilman pelkoa, että hänet tuomitaan. Kaikki nautintoa eikä epäröintiä.

Jousimies: Pientä ekshibitionismia

Jousimies voi saada hieman jännitystä riskien ottamisesta, joten oven tai verhojen jättäminen auki mahdollistaa sen, etä joku voisi yllättää hänet herkällä hetkellä. Siitä syntyvä adrenaliinin ryöppy lisää kiihottumista, O’Keeffe toteaa.

Kauris: Kokeile dominointia

Kauris on luonnostaan pomo, hän tuntee olonsa todella luontevaksi valta-asemassa ja tämä taito helposti kääntyy seksuaaliseen kyvykkyyteen. Kauris on taitava hallitsemaan mitä tahansa, jopa kumppaninsa mielihyvää.

Vesimies: Seksileluja mukaan

Vesimies on aina ajan tasalla kaikesta, koska hän edustaa teknologisen innovaation merkkiä ja tämä pätee myös mielihyvään. Leluilla vahvistettu seksuaalinen kokemus on tervetullutta tälle vesimerkille.

Kalat: Vaihtelu virkistää

Kalat on romanttinen ja nostalginen merkki, joten hän saattaa löytää itsensä samoista seksiasennoista kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi Kama Sutran vilkaisu voi olla juuri sitä, mitä kalat tarvitsee, jotta saa vaihtelua ja mielikuvitus pääsee liikkeelle.

Lähde: Pure Wow


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

Kommentit

Kommenttia