Antti Tuisku tahdittaa siivousta, BEHM kotikouluilua: Spotify paljastaa, mitä poikkeusaikana on kuunneltu

Spotify-käyttäjät ympäri maailman ovat kuunnelleet musiikkia ja podcasteja muun muassa puutarhanhoitoon ja kotiopetukseen liittyen.
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeusajan myötä ihmiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotioloissa ilman sosiaalisia kontakteja. Tämä poikkeusaika on näkynyt myös musiikin kuuntelussa.
Spotify tutki poikkeusajan (17.4-17.5.) dataa ja sai selville, että Spotifyn käyttäjät ovat maailmanlaajuisesti kuunnelleet musiikkia ja podcasteja muun muassa puutarhanhoitoon, kotiopetukseen, maalaamiseen, hiustenhoitoon ja siivoamiseen liittyen. Esimerkiksi piristäviä siivoussoittolistoja on luotu yli 40 prosenttia enemmän kuin aiemmin ja niitä on kuunneltu yli 65 prosenttia enemmän.
Spotifyn mukaan palvelun käyttäjät ovat luoneet yli 940 000 siivoussoittolistaa ja Spotifyn suositun Cleaning Kit -soittolistan kuuntelu on lisääntynyt noin 30 prosentilla. Suosittuihin kappalevalintoihin kuuluvat Bruno Marsin ja Mark Ronsonin Uptown Funk, TLC:n No Scrubs, Katy Perryn Roar, Britney Spearsin Toxic, The Killersin Mr. Brightside ja Draken ja Rihannan Work.
Suomessa siivousta tahdittavat etenkin Antti Tuisku sekä JVG. Spotify kertoo, että Antti Tuiskun Keinutaan (feat. VilleGalle), JVG:n Tarkenee ja Antti Tuiskun Rahan takii löytyvät useimmiten siivousaiheisilta soittolistoilta.
Doja Catia etätöiden ja kotikoulun taustamusiikkina
Etätyöhön liittyvien soittolistojen määrä on räjähtäny kasvuun. Spotifyn mukaan etätyöskentelyaiheisia soittolistoja on luotu yli 1 400 prosenttia enemmän aikavälillä 17.4.-17.5. verrattuna maaliskuun alkuun.
Suosituin etätyösoittolistoilta löytyvä kappale on Fifth Harmonyn Work From Home. Muita suosittuja kappaleita etätyölistoilla ovat muun muassa Dolly Partonin 9 to 5, The Weekndin The Blind Lights, Maggie Rogersin Light On, Dan + Shayn 10000 hours, Doja Catin Boss Bitch, Taylor Swiftin Delicate ja Tame Impalan The Less I Know the Better.
Beethovenin ja Bachin tuotannot ovat olleet myös suosittuja. Spotify kertoo, että pianisti Lang Langin versio Für Elise -kappaleesta on klassisen musiikin ystävän luottovalinta.
Myös kotikouluun liittyvien soittolistojen luominen on lisääntynyt yli 1 000 prosentilla. Näiden soittolistojen suosittuja kappaleita ovat BENEEn ja Gus Dappertonin Supalonely, Jonas Brothersin Sucker, Post Malonen Circles ja Dua Lipan Don’t Start Now.
Suomessa kotikouluaiheisilta soittolistoilta löytyvät useimmin Doja Catin Say So, BENEEn ja Gus Dappertonin Supalonely sekä BEHMin Hei rakas.
Tuhansia soittolistoja banaanileivälle
Spotifyn datasta ilmeni, että puutarhanhoitoon liittyvien soittolistojen luomisessa on tapahtunut yli 430 prosentin kasvu. Näiden soittolistojen suosittuja kappaleita ovat R.E.M:n Gardening At Night, Courtney Barnettin Avant Gardener, Electric Light Orkesterin Mr. Blue Sky ja Post Malonen ja Swae Leen Sunflower.
Myös podcastit ovat tarjonneet inspiraatiota viherpeukaloille: Spotifyn mukaan viimeisen kuukauden suosituimpia puutarhanhoitoon liittyviä podcasteja Spotifyssa ovat Joe Gardener Show, Epic Gardening: Daily Growing Tips and Advice ja RHS Gardening Podcast.
Leipomiseen liittyviä soittolistoja on luotu 120 prosenttia enemmän kuin ennen. Suosittuja soittolistoihin lisättyjä kappaleita ovat esimerkiksi Surfacesin Sunday Best, Jack Johnsonin Banana Pancakes, Harry Stylesin Watermelon Sugar, Maroon 5:n Sugar ja Billie Eilishin Everything I Wanted.
Spotifyn käyttäjät ovat lisäksi luoneet noin 225 prosenttia enemmän banaanileipiin liittyviä soittolistoja 17.4 ja 17.5. välisenä aikana kuin maaliskuussa. Spotifyssä on nyt yli 2750 banaanileivälle tehtyä soittolistaa.
Hiuksillekin tehty omia soittolistoja
Spotify on huomannut maailmanlaajuisesti noin 40 prosentin kasvun väritysaiheisten soittolistojen luomisessa, kun taas maalausteemaisten soittolistat ovat lisääntyneet yli 90 prosentilla. Spotifyn mukaan Ed Sheeranin Shape Of You on suosittu kappale näillä listoilla.
Suomen maalausaiheisilla soittolistoilla esiintyy Malena Ernman, jonka kappaleet La Voix (yhdessä Fredrik Kempen kanssa), Min plats på jorden ja One Step From Paradise (yhdessä Fredrik Kempen, Anders Hansonin ja Sharon Vaughnin kanssa) löytyvät useimmin suomalaisten maalausaiheisilta soittolistoilta.
Spotifyn kuuntelijat ovat myös tehneet yli 50 prosenttia enemmän hiustenhoitoon liittyviä soittolistoja, mikä ilmenee soittolistojen nimistä, kuten ”hiustenleikkaus”, ”kuolevat hiukset” ja ”hiusvärit”. Spotifyn mukaan etenkin saksalaiset ovat innostuneet tekemään hiusaiheisia soittolistoja.
Hiuksiin liittyville soittolistoille on lisätty muun muassa näitä kappaleita: Avril Lavignen Complicated, Fall Out Boyn Sugar, We Goin Down, Jimmy Eat Worldin The Middle, Panicin High Hopes, Twenty One Pilotsin Stressed Out ja Animal Collectiven Hair Cutter.
Soittolistoja tehdään pelaamiseenkin; Nintendon suosittu Animal Crossing New Horizons -peli on esimerkiksi saanut yli 1000 prosenttia enemmän soittolistoja kuin aiemmin. Spotifyn käyttäjät odottavat myös kesää, sillä kesäaiheisten soittolistojen luomisessa on maailmanlaajuisesti tapahtunut nion 245 prosentin kasvu.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 5 hyvää syytä etsiä salaa tietoja puolisostasi – joskus se on vain tehtävä
- 10 merkkiä siitä, että sinulla on luontainen kyky ymmärtää muita
- Jos sinulla on lemmikki, on sinusta tullut näistä 7 syystä parempi ihminen
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Nämä 5 asiaa makuuhuoneessasi voivat pitää sinua hereillä
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Nämä 6 helppoa rutiinia auttavat sinua nukkumaan paremmin
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta
- 7 pientä ja ihanaa asiaa, joita esiintyy sinunkin elämässäsi
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- 9 asiaa, joita sinun pitää alkaa tehdä, kun täytät 50 vuotta
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Fyysiset ominaisuutesi paljastavat sinusta paljon: ”Ohuet huulet = nautit yksinolosta…”
- Nainen, älä koskaan pukeudu mustaan, jos tilanne on tämä