Anna ja Elsa ovat täällä taas! Disney julkaisi Frozen 2:n ensimmäisen trailerin – katso
Hittianimaation jatko-osa tulee elokuvateattereihin tänä vuonna.
Disney on julkaissut ensimmäisen maistiaisen odotetusta Frozen 2 -animaatiosta. Elokuva on jatko-osa huippusuositulle Frozen – huurteinen seikkailu -elokuvalle, joka julkaistiin vuonna 2013.
Frozen 2:ssa ovat mukana tutut hahmot; trailerilla nähdään lumikuningatar Elsa, hänen siskonsa, prinsessa Anna, herttainen lumiukko Olaf sekä Annan ihatus Kristoff Sven-poronsa kanssa.
Traileri ei paljasta elokuvan juonesta juuri mitään, mutta sen perusteella jatko-osa on ensimmäistä osaa synkempi ja siinä seikkaillaan todennäköisesti Lapin upeissa ruskamaisemissa. Trailerin lopussa nimittäin kuullaan joikua, saamelaisten perinnemusiikkia, mikä viittaisi seikkailuun Saamenmaalla, joka ulottuu Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueelle.
Ensimmäisen osan tapan elokuvan ohjaavat Chris Buck sekä Jennifer Lee ja Idina Menzel (Elsa), Kristen Bell (Anna), Jonathan Groff (Kristoff) sekä Josh Gad (Olaf) antavat jälleen äänensä elokuvan päähahmoille. Suomalaisia ääninäyttelijöitä ei ole vielä julkistettu.
Frozen 2 saa ensi-iltansa jouluna 2019. Voit katsoa elokuvan trailerin artikkelin yltä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani