Älä tee tätä virhettä pääsiäismunien askartelussa – voi pilata koko pääsiäisen vieton
Onko sinulla tapana koristella pääsiäismunia? Ethän kuitenkaan tee siinä tätä virhettä, joka voi pahimmillaan pilata koko tulevan pääsiäisesi.
Virhe, joka pääsiäismunien koristelussa tehdään, liittyy munien tyhjentämiseen. Jos sen tekee puhaltamalla munien sisällön pois munista ja huulet osuvat munaan, voi siitä siirtyä suuhun kaikenlaisia bakteereja. Kyseessä voi olla esimerkiksi salmonellaa aiheuttavat bakteerit. Niitä löytyy varsinkin kananmunan pinnasta, joten siihen ei kannata pistää suutaan kiinni.
Viime aikoina on uutisoitu siitä, kuinka Kinder-suklaamunista on löytynyt salmonellaa, mutta jos ei ole varovainen myös pääsiäismunia koristellessa voi saada salmonellan. Kukapa haluaisi viettää pääsiäistä WC:ssä potien mahakipua ja muita mahaoireita?
Kananmunan voi tyhjentää turvallisemmallakin tavalla. Keinoja löytyy varmasti monia, joissa suuta ei tarvitse pistää munan pinnalle. Puhaltamisen voi tehdä esimerkiksi pillin avulla. Kun sisällön on saanut turvallisesti ulos, on mukava aloittaa munien koristelu.
Lähde: Antenne Bayern
LUE MYÖS:
- Löytyykö sinulta tällainen muumimuki? Vastaavasta maksettiin vasta 46 000 euroa
- Syksyllä hiuksia irtoaa usein enemmän – 3 merkkiä paljastaa, milloin kaikki ei ole kunnossa
- Miksi pinna palaa kotona niin herkästi, vaikka töissä jaksat olla rauhallinen? Psykologi selittää
- Unohda jatkuva tyvivärjäys! Näin saat harmaista hiuksista kauniit ja luonnolliset
- Tarkista heti, missä hammasharjasi on – hammaslääkäri varoittaa ällöttävästä seurauksesta
- Suomen tappavimpaan syöpään sairastuu yhä useammin nainen, joka ei tupakoi
- Pitääkö koirasta pitää kiinni, vaikka vauvan syntymä muuttaisi kaiken? Asiantuntija ottaa kantaa
- Miehen onnellisuuteen parisuhteessa riittää yksi pieni harhaluulo – tutkijoiden havainto huvittaa
- Luulitko, että parhaat treffivuodet ovat jo takana? Tässä iässä treffailu muuttuu täysin
- Isoäiti reagoi lapsenlapseensa aivan eri tavalla kuin omaan aikuiseen lapseensa – syy on kiehtova
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen
- Tämän virheen seurauksena pyykkien kuivumisaika pitenee melkoisesti
- Jos reagoit voimakkaasti pieniinkin asioihin, taustalla voi olla tämä syvälle juurtunut malli