Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
Tutkimukset sen osoittavat: Tätä väriä ei juuri kenenkään pitäisi käyttää
Tiedät varmasti sen tunteen, kun seisot ennen treffejä vaatekaappisi luona ja mietit, mitä ihmettä pukisit päällesi treffejä varten.
Toki muutkin tilanteet kuin treffit saavat monet pohtimaan, mikä olisikaan se paras asu juuri tähän tilanteeseen. Erityisesti treffeillä värillä on kuitenkin väliä, ja sen osoittavat useat eri tutkimukset.
Vinkkejä on lukemattomia, mutta yksi neuvoista on erityisen kiinnostava: on nimittäin olemassa väri, jota hyvin moni pitää toisen päällä epäviehättävän näköisenä, eikä tätä väriä kannattaisi siis käyttää. Kyseessä on keltainen.
Tutkimuksissa on havaittu, että sekä miesten että naisten mielestä keltainen on yksi vähiten houkuttelevista väreistä toisen yllä. Eräässä tutkimuksessa esimerkiksi todettiin, että 39 prosenttia miehistä ja 31 prosenttia naisista sanoi, että väri on jopa vastenmielinen.
Yksi syistä on ehkä se, että monen vastaajan mielestä keltainen ilmentää ylimielisyyttä.
Vaikka moni ajatteleekin varmasti, että vaatteiden värillä ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, pidetäänkö meitä viehättävinä, tosiasia on, että teemme arviomme mahdollisista kumppaneista erittäin nopeasti.
Jos olet menossa treffeille, älä siis valitse keltaista vaatetta! Paitsi jos haluat, ettei toisia treffejä tule.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?