Ruokavalio voi olla yksi tekijä ennenaikaisen synnytyksen taustalla.

Norjassa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan raskaana olevilla naisilla, jotka syövät paljon vihanneksia, hedelmiä ja täysjyvää sekä juovat paljon vettä, on alhaisempi riski ennenaikaiseen synnytykseen. Ennenaikainen synnytys, viikkojen 22 ja 37 välillä, on tutkimuksen mukaan kytköksissä lyhyt- ja pitkäaikaisiin terveysongelmiin lapsilla ja on syynä lähes 75 prosenttiin vastasyntyneiden kuolemista.

BMJ-lehdessä julkaistun tutkimuksen tutkijat kertoivat, että hedelmiä, vihanneksia ja täysjyvää tai keitettyjä perunoita ja kalaa syövät, raskaana olevat naiset synnyttivät ennen aikojaan epätodennäköisemmin kuin naiset, joiden ruokavalio sisälsi muun muassa suolaisia ja makeita herkkuja ja lihajalosteita.

Tutkimus pohjautui Norwegian Mother and Child Cohort Study -tutkimuksesta saatuun dataan. Tutkimuksessa mukana olleet 66 000 norjalaista, vuosien 2002-2008 aikana synnyttänyttä naista täyttivät kyselyn ruokatottumuksistaan raskauden ensimmäisten 4-5 kuukauden aikana. Diabeetikot ja he, jotka eivät synnyttäneet elossa olevaa lasta, jätettiin tutkimuksesta pois.

Tutkijat määrittelivät naisten ruokavaliot joko ”harkitsevaksi”, ”perinteiseksi” tai ”länsimaiseksi”. Harkitseva ruokavalio sisälsi raakoja ja keitettyjä vihanneksia, salaattia, hedelmiä ja marjoja, pähkinöitä, kasvirasvoja, täysjyvämuroja, siipikarjaa ja vettä juomaksi.

Perinteisestä ruokavaliota syöneet naiset söivät lähinnä keitettyjä perunoita, kalaa, paistinlientä, margariinia, riisipuuroa, vähärasvaista maitoa ja keitettyjä vihanneksia. Länsimaiseen ruokavalioon kuului paljon suolaisia välipaloja, suklaata ja makeisia, kakkuja, ranskalaisia, vaaleaa leipää, ketsuppia, sokerilla makeutettuja juomia, lihajalosteita ja pastaa.

Ennenaikaisia synnytyksiä tapahtui 3 505 tutkimukseen osallistuneella naisella. Harkitsevaa ruokavaliota noudattaneilla oli alhaisempi riski ennenaikaiseen synnytykseen, etenkin ensimmäistä lastaan odottaneilla.

Perinteistä ruokavaliota käyttäneillä riski ennenaikaiseen synnytykseen oli myös pienempi verrattuna länsimaista ruokavaliota noudattaneisiin, mutta riski ei alentunut yhtä paljon kuin harkitsevan ruokavalion naisilla. Tutkijat sanoivat, että raskaana olevien naisten voi olla tärkeämpää syödä enemmän terveellisiä ruokia kuin vain jättää pois roskaruoka tai käsitelty ruoka.

Tutkijoiden mukaan ei ole varmaa, pätevätkö tulokset myös muihin väestöihin. Sen lisäksi tutkijat sanoivat, että löydökset eivät osoita syy-yhteyttä ruokavalion ja ennenaikaisen syntymän välille.

”Emme täydellisesti ymmärrä ennenaikaista synnytystä ja ravinto on vain yksi tekijä”, kertoi synnytysopin tutkija Christine Metz, joka ei kuitenkaan ollut osallisena tutkimuksessa.

Suurin riskitekijä ennenaikaiselle synnytykselle on aiemmat ennenaikaiset synnytykset, mutta sen lisäksi tupakoinnilla, alkoholin tai huumeiden käytöllä, riittämättömällä neuvolatoiminnalla tai kaksosten tai kolmosten saamisella on vaikutuksensa, Metz sanoi.

Lähde: LiveScience