8 typerää seksimyyttiä, joihin ei kannata uskoa

Kuten monia myyttejä, niin seksimyyttejäkin on helppoa uskoa todeksi.
Se ei kuitenkaan kannata, koska siitä voi tulla jopa vaikeuksia. Seksimyytit voivat liittyä esimerkiksi ehkäisyyn ja seksin laatuun. Tässä alla on kahdeksan seksiin liittyvää myyttiä, jotka on syytä tietää, että ne eivät ole totta.
1. Se on seksiä vain, jos penis käy emättimessä.
Yhdynnän lisäksi on olemassa myös esimerkiksi suu- ja anaaliseksiä.
2. Ehkäisyä ei tarvita, jos vetää ajoissa ulos.
Se ei ole mikään tehokas ehkäisytapa, että vetää ajoissa ulos ennen siemensyöksyä.
3. Kondomi voi olla liian pieni.
Kondomeita löytyy kaikenkokoisille peniksille.
4. Lämmin vesi tappaa siittiöt.
Myös lämpimässä uima-altaassa tai kylpytynnyrissä on syytä käyttää ehkäisyä, koska niissä oleva lämmin vesi ei auta siihen, että siittiöt kuolisivat eivätkä tekisi raskaaksi.
5. Seksistä tulee hyvää kuin itsestään.
Jos haluaa kokea hyvää seksiä, ei se käy kuin itsestään. Se voi vaatia parilta paljon kommunikointia ja opettelua siitä, mitä kumppani seksissä tarvitsee.
6. Suuseksi on turvallisempaa seksiä.
Myös suuseksissä vaihdetaan nesteitä, joten sekään ei ole turvallista.
7. Seisaaltaan harjoiteussa seksissä ei voi tulla raskaaksi.
Siittiöt pääsevät uimaan kohti munasolua myös silloin, jos seksiä harrastetaan seisaaltaan.
8. Seksi polttaa kaloreita – tämä on ihan totta
Kaikki seksimyytit eivät ole valheita. Seksi todellakin polttaa kaloreita.
Lähde: Allwomenstalk
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä