7 hyvää syytä antaa aivojen levätä, varsinkin jos olo tuntuu loppuunpalaneelta
Siinä vaiheessa, kun olo tuntuu loppuunpalaneelta, on aika antaa aivoille lepohetki.
Joulun lähestyminen tarkoittaa yleensä sitä, että ollaan menossa kohti vuoden kiireisintä ja stressaavinta aikaa. Moni tekee tuona aikana normaalia enemmän töitä, jotta jouluna ehtisi lepäämään. Se kuulostaa samalla vähän oudolta, että aiheuttaa itselle vain lisää stressiä, jotta saisi sen jälkeen toipua stressistä.
Täydellä teholla työskentely voi rasittaa kehoa ja aivoja. Siksi olisi tärkeää, että aivot saisivat välillä levätä. Se kannattaa muistaa myös silloin, kun on ollut kiirettä. Lepo voi tarkoittaa esimerkiksi elokuvan katselua tai päiväunien ottamista. Se kannattaa, vaikka olisi kuinka kiire.
7 hyvää syytä antaa aivojen hengähtää edes hetkeksi
1. On terveydelle hyväksi
Lepo ja uni ovat ratkaisevassa asemassa immuunijärjestelmän toiminnassa ja kehon kyvyssä toimia parhaimmalla tavalla. Siksi on syytä levätä välillä, jos haluaa pysyä terveenä.
2. Auttaa arvioimaan tavoitteet uudelleen
Intensiivisen työskentelyn aikana on taipumusta unohtaa tavoitteet ja prioriteetit, joka voi vaikuttaa tuottavuuteen. Aivojen lepohetki voi auttaa arvioimaan tavoitteet uudelleen. Suunnitelmista voi tulla siten selkeämpiä.
3. Lisää energiaa
Siinä ei ole mitään uutta, että lepo antaa lisää energiaa. Aivoille voi riittää levoksi jo noin 15 minuutin päiväunet tai pelkkä löhöäminen sohvalla.
4. Parantaa muistia
Jos aivot eivät saa tarpeeksi lepoa, muisti voi mennä sekaisin. Riittävän unen saaminen voi auttaa käsittelemään kaikkia päivän aikana oppimia tietoja ja varmistamaan, että pystyy tallentamaan oppimansa myös pitkällä aikavälillä.
5. Vähentää hajamielisyyttä
Päivän aikana voi huomata tekevänsä asioita, joista ei ole oikeastaan mitään hyötyä. Se voi johtua siitä, että aivot eivät ole saaneet tarvitsemaansa lepoa. Parin lyhyen tauon pitäminen työpäivän aikana voi auttaa ymmärtämään mihin tehtävään kannattaisi keskittyä.
6. Tehostaa suorituskykyä
Moni on varmasti huomannut joskus, että yrittää löytää johonkin ratkaisun yhä uudelleen ja uudelleen, mutta sitä ei tunnu löytyvän. Pieni lepohetki aivoille voisi auttaa asiassa. Se parantaa suorituskykyä.
7. Vähentää stressiä
Kehoa ei ole suunniteltu kestämään liiallista stressiä. Paras tapa vähentää stressiä, on tehdä jotain, josta pitää. Sellainen voisi olla esimerkiksi kävely raittiissa ilmassa, jolloin aivotkin saavat happea ja lepoa.
Lähde: Healthista
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Taitavaa valehtelijaa voi olla vaikea saada kiinni – näistä merkeistä hän voi paljastua
- Tätä moni työnhakija ei ehkä mieti tarpeeksi – kokeessa se ratkaisi CV:n ulkoasua enemmän
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Tutkimus paljastaa, millainen lapsi on todennäköisimmin vanhempiensa suosikki
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt