7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
Onko sinullakin anoppi, jonka kanssa on joskus hankalaa?
Kaikki anopit eivät tietenkään ole vaikeita – monella on oikein lämmin ja hyvä suhde puolisonsa äitiin.
Jos kumppanisi äiti ei kuitenkaan ole täysin osannut päästää irti aikuisesta lapsestaan, rajat voivat hämärtyä. Anoppi voikin pahimmillaan olla todellinen piikki lihassa, sillä puolison äidistä on melko vaikea päästä kokonaan eroon.
On kuitenkin olemassa selkeitä rajoja, joita yhdenkään anopin ei pitäisi koskaan ylittää. Jos anoppisi rikkoo näitä rajoja, pysy tiukkana, ja pidä oikeuksistasi huolta!
Näitä rajoja anoppisi ei saisi koskaan ylittää
- Oman aikuisen lapsen kumppanin kritisointi
Kumppanisi purkaisikin äidilleen – eli anopillesi – suhdehuoliaan, ei ole anopin asia lähteä moittimaan miniäänsä tai vävyään. Jos anoppisi siis puuttuu riitoihinne, tee selväksi, että se ei ole ok. - Ei neuvojen tyrkyttämistä
Siivous, lastenhoito, ruoanlaitto – vaikka anoppi mielestään tietäisi kaiken paremmin, ei hänen tule puuttua teidän arkeenne, ellette erikseen pyydä neuvoa. - Lastenlasten hemmottelu
Lasten kasvatus kuuluu vanhemmille. Vaikka anoppi olisikin eri mieltä vaikkapa karkkipäivästä tai sallituista tv-ohjelmista, ei päätös kuulu hänelle. - Omatoiminen auttaminen
Jos anopin apua pyydetään, on hän toki tervetullut auttamaan. Mikäli apua ei kuitenkaan ei pyydetä, ei anopilla ole oikeutta alkaa vaikkapa omatoimisesti järjestelemään astiakaappia tai kertomaan, miten asiat oikeasti pitäisi tehdä. - Ylenpalttinen yhteydenpito
Liialliset vierailut, puhelut ja viestit voivat ahdistaa ja tuntua tungettelevilta. Jos anoppi tuntuu jatkuvasti olevan yhteydessä teihin tai tuppautuvan kylään, pyydä lisää tilaa. - Oman lapsen suosiminen
Moni anoppi suosii omaa aikuista lastaan ja vähättelee lapsen kumppania. Anopin pitäisi kuitenkin osoittaa, että lapsen puoliso on aivan yhtä arvostettu perheenjäsen. - Liiallinen somessa jakaminen
Anoppi voi ottaa kuvia lapsenlapsista tai jakaa perheen uutisia somessa kysymättä lupaa. Jos oma anoppisi tekee tätä, laita asialle stoppi ja kerro, että mitään ei julkaista ilman lupaa.
Lähde: Family Today
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Leikkaa sitruuna, ripottele päälle suolaa ja aseta yöpöydälle – huomaat eron aamulla