Inspiroidu näistä lahjavinkeistä, jotka sopivat erilaisille äideille.

Sunnuntai ja äitienpäivä lähestyvät kovaa vauhtia ja jos lahjaa ei ole vielä hankittuna tai saati ideaa sellaista varten, ovat hyvät vinkit tarpeen. Äitejä on moneen lähtöön – yksi tykkää kokkailusta, toinen viihtyy ulkona – ja siksi alle onkin koostettu 6 lahjaideaa erilaisille äideille.

Äidille, joka on aina ajan tasalla

Hän on aina kartalla kaikesta ja ajoissa paikalla. Hän on aina ajoissa kaikissa tapaamisissa, muistaa kaikkien syntymäpäivät – kenties jopa sinun parhaiden ystäviesi – ja hän lähettää ensimmäisenä sinulle viestin, kun olet ollut ensitreffeillä. Osoita tiedostavasi se, että äitisi on aina ollut tukenasi ja läsnä antamalla hänelle lahjaksi kaunis, aikaa kestävä kello.

Äidille, joka on viinin ystävä

Hän pitää erilaisten viinien kokeilusta ja kenties osaa jo tunnistaakin eroavaisuuksia eri viinien välillä. Voit tukea hänen viiniharrastustaan esimerkiksi järjestämällä viininmaisteluillan itse kotona tai viemällä äidin viinitastingiin, jossa hän pääsee ammattilaisten kanssa tutustumaan viineihin.

Äidille, joka viihtyy ulkona

Kun lämpimittarin lukemat kohoavat 15 asteen paremmalle puolelle, ei häntä juuri sisätiloissa näy. Kenties hän on tekemässä pihatöitä tai nautiskelee auringosta lehteä lukien takapihalla. Ainoa asia, mitä äidiltäsi puuttuu, on tyylikäs lierihattu, joka suojaa hänen päätään ja pitää kasvot varjossa, mutta samalla näyttää hyvältä ja kerää kehuja.

Äidille, joka todella rakastaa kynttilöitä

Jos hän todella on kynttiläihminen, osta äidille lahjaksi kauniita kynttilöitä. Osta esimerkiksi setti kynttilöitä, jotka ovat hänen lempivärissään, tai erilaisia tuoksukynttilöitä.

Äidille, joka nauttii kokkailusta

Aina hänen keittiöön tullessa nenään tulvii ihastuttavia tuoksuja hänen kokkailuistaan – ja mikä parasta, maku on yhtä hyvä kuin tuoksu. Yllätä oman elämäsi jauhopeukalo uudella keittiötarvikkeella. Jos tiedät, että äitisi tarvitsee jotain uutta tai jokin on kulunut käyttössä niin, että se on menossa rikki, ennakoi ja osta uusi tilalle. Valitse jotain kestävää, mutta sellaista, joka näyttää hyvältä äidin keittiössä.

Äidille, joka pitää kaikesta kauniista

Olipa kyse sitten sisustuksesta, koruista tai vaatteista, hän pitää kauniista asioista. Muista äitiäsi esimerkiksi ostamalla kaunis koru, joka muistuttaa sinusta tai vaikkapa lahjakortilla sisustusliikkeeseen, jotta hän pääsee valitsemaan sieltä jotain uutta ja kivaa, joka olisi varmasti myös mieluista.

Lähde: Pure Wow

Kommentit

Kommenttia