6 keinoa huijata itsensä untenmaille – nämä toimivat oikeasti
Eikö sinulla meinaa tulla uni illalla ja heräät aamulla sen takia valmiiksi väsyneenä?
Kun haluat nukahtaa, on tärkeintä saada itsensä rauhalliseksi. Se on helpommin sanottu kuin tehty, että mielen saisi tuosta vain rauhalliseksi, jos takana on esimerkiksi todella kiireinen päivä. Mutta sitä varten on olemassa erilaisia tekniikoita, joilla mielen saa rauhalliseksi. Ne ovat vähän kuin itsensä huijaamista, jotta nukahtaisi.
Näin rauhoitat mielesi ja nukahdat
- Yritä, että et nukahtaisi, koska liian kova yrittäminen ei saa nukahtamaan.
- Herää joka aamu samaan aikaan, jolloin sisäinen kellosi alkaa vähitellen toimia.
- Koita murehtia kaikki murheet jo päivällä, jolloin sitä ei tarvitse tehdä enää nukkumaanmenon aikana.
- Ajattele luontoon liittyviä rauhoittavia asioita.
- Suorita rentouttava 4–7–8-hengitysmenetelmä: hengitä sisään neljän sekunnin ajan, pidätä hengitystäsi seitsemän sekunnin ajan ja hengitä ulos kahdeksan sekunnin ajan.
- Älä kuntoile liian myöhään illalla. Vaikka esimerkiksi juoksu vie energiat, se häiritsee nukahtamista.
Kannattaa lukea illalla esimerkiksi kirjaa tai tehdä jotain muuta, joka on rauhallista tekemistä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen