5 hälytysmerkkiä, joilla kehosi viestii, että syöt liikaa rasvaa
Näitä merkkejä et voi olla huomaamatta.
Moni haaveilee varsinkin viikonlopun lähestyessä erilaisista herkuista, jotka yleensä sisältävät paljon rasvaa. Esimerkiksi pizza, hampurilaiset, sipsit ja suklaa kuuluvat monen suomalaisen viikonlopun viettoon.
Toki herkkuja on lupa syödä aina välillä, mutta ikävä kyllä rasvaisten herkkujen kohdalla pitäisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon rasvaa herkkujen mukana tulee nautittua.
Tietenkin tiedämme, että kehollemme ei todellakaan tee hyvää syödä liikaa ja ennen kaikkea vääränlaista rasvaa. Moni kuitenkin ajattelee lähinnä, että rasva lähinnä lihottaa, vaikka vääränlaisen ja ylimääräisen rasvan saanti vaikuttaa kehoon monella mullakin tavalla.
Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, millaista rasvaa käytät. Sillä on nimittäin suuri ero, saatko päivittäisen rasvasi esimerkiksi avokadosta, pähkinöistä ja lohesta, vai transrasvoja sisältävistä sipseistä ja ranskalaisista.
Moni ei välttämättä kuitenkaan osaa tunnistaa sitä, että rasvaa on tullut syötyä aivan liikaa. Jokaisen kuitenkin kannattaisi osata tunnistaa kehon antamat hälytysmerkit.
Seuraavista merkeistä tunnistat, että syöt liikaa rasvaa.
- Ihosi ei ole enää kirkas, vaan se on täynnä finnejä ja mustapäitä
- Hikoilet aiempaa helpommin, useammin ja enemmän
- Sinulla on usein vatsa kipeä ja kärsit ripulista
- Sinulla on ruokailun jälkeen niin kova aivosumu, ettet pysty keskittymään
- Verenpaineesi on noussut
Jos edellä mainitut merkit kuulostavat tutulta, ala välittömästi karsia rasvaa ruokavaliostasi!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
LUE MYÖS:
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista