Tätä vaatetta saatetaan käyttää joka päivä, mutta moni pesee sen silti vain kerran vuodessa. Arvaatko jo mikä se voisi olla?

Monilla näyttäisi olevan likaisia salaisuuksia, ainakin pyykinpesuun liittyen. Tässä tutkimuksessa oli mukana 2000 ihmistä. Siinä selvitettiin sitä, kuinka usein he pesevät mitäkin vaatetta tai tuotetta, jossa on kangasta. Tulokset olivat melkoisen ällistyttäviä, koska monia asioita pestään sen mukaan aivan liian harvoin.

Esimerkiksi 30 % kertoi pesevänsä lakanat vain kerran vuodessa, joka kuulostaa todella ällöttävältä. Eli heidän lakanansa keräävät vuoden ajan pölyä, bakteereja, ihosoluja ja jopa sieniä.

Hupparin kertoi pesevänsä kerran vuodessa tai harvemmin 13 prosenttia vastaajista. 14 prosenttia pesee pipon vain kerran vuodessa tai harvemmin ja sama prosenttimäärä saatiin housuille, mutta farkkujen kohdalla prosentti oli 18.

15 prosenttia pesee neuleensa kerran vuodessa tai harvemmin, käsineiden kohdalla se oli 25 %, huivien kohdalla 28 %, mutta tämän yhden asian pesee vain kerran vuodessa tai harvemmin peräti 40 prosenttia ja se on ulkotakki. Lakanat ovat kuitenkin tätä pahempi, koska niissä nukutaan ja niiden olisi hyvä olla aina puhtaat. Lakanoiden sisällä olevia peittojakaan ei moni pese kuin kerran vuodessa tai harvemmin, jonka ilmoitti tekevänsä 38 prosenttia vastaajista.

Lähde: Best Life