4 mielenkiintoista faktaa pääsiäisestä
Pääsiäinen on juhla-aikaa.
Monille pääsiäinen tarkoittaa pyhiä ja ansaittua vapaa-aikaa. Pääsiäinen on krisitillisistä juhlista vanhin ja suurin, jota juhlitaan keväällä eri vuosina eri ajankohtina. Vaikka pääsiäisellä on kauaskantoiset historialliset juuret, liittyy siihen myös uudempia perinteitä. Alla muutama fakta tästä juhla-ajasta.1. Pääsiäinen on kristillinen juhla, joka juhlistaa Jeesuksen ylösnousemusta
Raamattu sanoo, että Jeesus kuoli ristiinnaulittuna pitkäperjantaina ja heräsi henkiin kolme päivää tämän jälkeen. Pääsiäinen on eri aikoina eri vuosina – maaliskuun 21. päivän ja huhtikuun 25. päivän välillä – riippuen siitä, milloin on täysikuu keväällä.2. Pääsiäismunat ovat lahjaperinne.
Vaikka nykyisin pääsiäisenä popsitaan suklaamunia, aiemmin kirkko kielsi munien syömisen pääsiäistä edeltävänä viikkona eli niin sanottuna pyhänä viikkona tai hiljaisena viikkona. Näin ollen kaikki viikon aikana hautuneet munat säästettiin, koristeltiin ja annettiin lapsille lahjoina.3. Ensimmäiset suklaamunat valmistettiin Ranskassa ja Saksassa.
Ensimmäiset suklaamunat valmistettiin 1800-luvulla, mutta ne olivat happamia ja kovia. Kun suklaanvalmistukseen käytettävät menetelmät kehittyivät, kehitettiin ontot suklaamunat, jollaisia nykyisinkin on. Näistä munista tuli pian hyvin suosittuja, ja ne ovat sitä vielä nykyäänkin.4. Pääsiäispupu
Pääsiäispupun tarinan uskotaan tulleen yleiseksi 1800-luvulla. Jänikset usein poikivat ison pentueen, joten niistä tulee uuden elämän symboli. Tarun mukaan pääsiäispupu koristelee ja piilottaa munat, joten myös ne ovat uuden elämän symboli. Pupu ei tosin tee työtä yksin. Sveitsissä käki toimittaa munat ja joissakin osia Saksaa puolestaan kettu. Lähde: BBCLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä