3 syytä aamuäreyteen – näin päivä tulee aloitettua hyvällä tuulella
Oletko usein heti aamusta huonolla päällä? Ehkä heti kun aamusta on päästy eroon, olet jo paremmalla päällä.
Kiukkuun, ärhentelyyn ja huonotuulisuuteen juuri aamuisin on todella hyviä syitä. Kun syy omaan aamuäreyteen on selvillä, on siitä helpompi päästä eroon.
Se on toki ihan normaalia, että ei ihan joka aamu herää hyvällä päällä, mutta jos se tuntuu olevan joka-aamuista, kannattaisi sille kokeilla tehdä jotain parannusta.
1. Piikkejä kortisolin määrässä
Ärhäkkyys juuri aamuisin voi johtua kortisolista, jonka määrä on juuri herätessä korkealla. Tämä hormoni käynnistää aivot aamulla ja saa heräämään. Joillakin kortisolin määrä voi nousta niin paljon, että se tekee kiukkuiseksi.
2. Nukkumistottumukset saavat äreäksi
Aamuäreys voi johtua myös huonoista nukkumistavoista. Tutkimuksissa on saatu selville, että joillakin ihmisillä esiintyy paniikkikohtauksia eniten aamuisin ja iltaisin. Jos on stressaantunut, saa siitä taukoa yön ajaksi, mutta se voi silti vaikuttaa unenlaatuun ja ei tule nukuttua kovin hyvin. Jatkuva stressitila on siten todella merkittävä syy siihen, että aamulla ei todellakaan ole hyvällä päällä. Eikä ole ihme, että monet sydänkohtaukset tapahtuvat juuri aamulla ja varsinkin maanantaiaamuna.
3. Perustasolla pysyvä ahdistuneisuus
Vaikka et olisi ihan mahdottoman ahdistunut, voi pienikin määrä vaikuttaa unenlaatuusi. Ja taas kerran huonot yöunet ovat syynä aamuäreyteen. Jos tuntee vähänkin ahdistusta ja näkee esimerkiksi yöllä painajaisia, ei ole ihme, että aamulla ei ole kovin hyvällä päällä.
Huonot yöunet, epäterveellinen ruokavalio ja huonot stressinhallintataidot ovat usein syynä siihen, että aamulla ei ole kovin hyvällä tuulella. Noihin kaikkiin voi tehdä parannuksia.
Voit esimerkiksi kokeilla pistää ylös päivän tapahtumia, jos niistä löytyisi syy siihen, miksi saat nukuttua niin huonosti ja olit niin stressaantunut juuri tuon tietyn yön ajan. Edellisellä päivällä voi olla uneen suurikin merkitys.
Stressiä voi kokeilla hallita myös kokeilemalla palleahengitystä. Siinä hengitetään nenän kautta sisään neljän sekunnin ajan, jonka jälkeen pidätetään hengitystä neljän sekunnin ajan. Ulos hengitetään suun kautta jättämällä suuhun vain pieni aukko.
Stressiin voi auttaa myös elämää rauhoittavat asiat, kuten jooga, jokin lihasten rentouttamiskeino tai vaikka elokuva, joka tuo rauhallisen mielen. Myös liikunnasta ja ulkoilusta saa paljon apua sekä tietysti siitä, että alkaa syömään terveellisemmin.
Tässä vielä viisi keinoa lisää tehdä aamuista iloisempia:
- Mene nukkumaan joka päivä samaan aikaan
- Poistu näytöltä 30 minuuttia ennen nukkumaanmenoa
- Tee ”negatiivinen aivojen vapautus” eli kirjaa ylös päivän negatiiviset ajatukset
- Mietiskele
- Kokeile painopeittoa, jos saisit nukuttua sen avulla paremmin
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa