Riitoja voi syntyä naurettavistakin syistä – 14 tosielämän esimerkkiä

Pienistä asioista voi paisua huvittava riita parien välillä.
Riidat ja kinastelu kuuluvat osaksi ihmissuhteita, mutta etenkin parisuhteessa riitojen aiheet voivat toisinaan olla pöhköjäkin. Riita voi alkaa pienestä, paisua suureksi, mutta myöhemmin asialle osaa nauraa.
Onneksi lohtuna on aina se, että kahjoja riitoja on kaikilla pareilla. HuffPost pyysikin lukijoitaan kertomaan hassuimmat tai naurettavimmat asiat, joista pariskunnat ovat riidelleet.
Alla tosielämän tarinoita naurettavista syistä, joista parit ovat riidelleet.
1. ”Riitelimme siitä, minkä nimen antaisimme koirallemme, jos sattuisimme joskus ottamaan koiran, kun meillä ei ole mitään aikomustakaan ottaa koiraa.” – Alicia D.
2. ”Laitoimme identtiset hammasharjamme yhteen emmekä tienneet, kumpi on kumpi.” – Martin M.
3. ”Mihin mennä syömään Disneylandissa. Se oli kunnon riita. Olimme vihaisia toisillemme varmaan kaksi tuntia sen takia.” – Alesia K.
4. ”Kumpi on parempi laulaja: Karen Carpenter vai Barbra Streisand?” – Garry T.
5. ”Mitä radiokanavaa olimme kuunnelleet road tripillä. Kuunnelleet. Eli siis riitelemme, koska muistelin meidän kuunnelleen yhtä asemaa ja hän ajatteli sen olleen jokin toinen. Miksi sillä oli edes väliä? En tiedä.” – Jennifer K.
6. ”Hän söi liikaa tortillasipsejäni. Sanoin, että hän voi ottaa jonkin verran ja ilmeisesti kolme oli liian monta minulle sinä päivänä.” – Danielle F.
7. ”Kun hän käyttää minun kahvikuppiani. En ole aamuihminen — älä koske mukiini!” – John S.
8. ”Puhelimen ja iPadin laturit ovat pahimpia. Kun tapasimme, meillä molemmilla oli kaksi omaa. Nyt hänelle maagisesti on yksi kumpaakin ja minulla ei yhtään.” – Gracey C.
9. ”Miten äännetään jokin sana. Minä sanon sen toisella tavalla, hän toisella. Ugh.” – April K.
10. ”Me kinastelimme, koska ilmeisesti en halinut mies-rassua tarpeeksi.” – Rosalie P.
11. ”Kun olin raskaana, minulla oli kamalaa aamupahoinvointia ja olin onneton. Yhtenä iltapäivänä himoitsin kananmunavoileipää ja pyysin miestäni tekemään sellaisen. Sanoin hänelle, ettei laita paprikamaustetta väliin. Hän ei kuunnellut ja jääräpäisenä laittoi sitä hieman ajatellen, että en huomaa. Huomasin sen heti ja nyyhkyttäen kysyin ’Miksi teet minulle näin? Koetatko satuttaa minua tarkoituksella?'” – Erica M.
12. ”Kinasimme siitä, kuinka rikottuja kananmunien pitää olla munakokkeilissa, jotta sitä voi sanoa munakokkeliksi.” – Holly N.
13. ”Vessapaperi. Tarkemmin, pitääkö paperin tulla rullan yli vai olla seinää vasten.” – Joel A.
14. ”Olin jostain asiasta samaa mieltä mieheni kanssa, mutta sanoin sen sellaiseen sävyyn, että hän ajatteli meidän riitelevän. Joten hänestä tuli äänekäs ja puolusteleva. Kesti muutama minuutti tajuta, ettemme riidelleet.” – April R.
Lähde: HuffPost
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä