10 vinkkiä elämän loppuun asti kestävää suhdetta varten
Vaikka yhä useammat parisuhteet ja avioliitot päättyvät eroon, on elämän loppuun asti kestävä suhde edelleen hyvin mahdollinen.
Monen hyvän suhteen pohjana on se, että kumppaninsa kanssa on aidosti onnellinen, nauttii kumppanin seurasta ja rakastaa häntä. On myös muita asioita, jotka auttavat paria olemaan yhdessä ikuisesti.Alla on kymmenen tällaista:
1. Kun mietit naimisiin menemistä, ota kumppaniksesi henkilö, jota palvot täysin. 2. Pidä huolta, että kumppanillasi on huumorintajua, sillä se tulee tarpeeseen. 3. Älä oleta, että voit myöhemmin muuttaa kumppaniasi – hänen keho, ura, ystävät ynnä muu voi muuttua, mutta pohjimmiltaan hän pysyy samanlaisena. 4. Suhtaudu parisuhteeseesi kuin mukavaan, pitkään road tripiin: mutkia, ylä- ja alamäkiä tulee ja välillä pitää huoltaa konetta, mutta matkasta pitää muistaa myös nauttia. 5. Olkaa toisianne kohtaan mukavampia ja myötätuntoisempia kuin ketään muuta kohtaan. 6. Jos hankitte lapsia, älkää tehkö niistä suhteenne pelkkää keskipistettä. 7. Kommunikaatio on tärkeää. 8. Omat mielenkiinnon kohteet, aktiviteetit, ystävät ja ura ovat tärkeitä. 9. Kummankin osapuolen pitäisi tehdä töitä ja koettaa tuoda rahaa talouteen. 10. Yksinkertaista: älkää erotko. Lähde: HuffPostLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 7 valkoista valhetta, joilla vanhemmat huijaavat lapsiaan – moneenko uskoit?
- 10 merkkiä siitä, ettei nainen ehkä ole tyytyväinen seksiin
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä