Näistä merkeistä voit tunnistaa, että ystävyys on aitoa ja tulee kestämään.

Ystävyyttä on monenlaista eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa määritellä ystävyyttä; lapsesta asti toisensa tunteneet voivat olla ystäviä läpi elämän samaan tapaan kuin esimerkiksi internet-yhteisössä toisiinsa tutustuneet ja ystävystyneet ihmiset, jotka eivät (juuri) koskaan tapaa kasvotusten.

Mistä sitten tunnistaa, että on löytänyt elämäänsä ihmisen, jonka kanssa ystävyys on aitoa ja tulee kestämään? Popsugar listasi kymmenen elinikäisen ystävän merkkiä ja suomensimme ne alle.

Olipa hän kuinka kiireinen tahansa, hän järjestää sinulle aina aikaa

Jokaisen elämään kuuluu kiireitä ja menoja. Työn, perheen ja muiden ihmissuhteiden myötä voi olla välillä haastavaa löytää aikaa kaikelle, mitä pitäisi tehdä. Tosiystävä kuitenkin saa aina aikaa järjestymään sinulle. Olipa kyse sitten viikon mittaisesta yhteisestä lomasta tai pikaisesta puhelusta, järjestyy yhteistä aikaa aina, koska sinulla on paikkasi ystävän elämässä.

Hän on aina täysin rehellinen

Popsugarin mukaan esimerkiksi tuttava saattaa jättää mainitsematta, että sinulla on ruokaa hampaidesi välissä, mutta aito ystävä kyllä kertoo siitä sinulle, vaikka se hieman nolo tilanne olisikin. Elinikäisen ystävän voi luottaa olevan rehellinen sekä sanovan, mitä asioista todella ajattelee.

Hän kannustaa sinua poistumaan omalta mukavuusalueeltasi

Tosiystävä tietää, mikä tekee sinun olosi epämukavaksi. Tästä huolimatta hän ei anna sinun aina jäädä mukavuusalueellesi ja välttää ikävien tai pelottavien asioiden tekemistä. Ystävä kannustaa sinua ja rohkaisee olemaan parempi, vahvempi ja itsevarmempi, koska hän haluaa nähdä sinun haastavan itseäsi.

Hän aina tunnistaa, kun olet pois tolaltasi

Elinikäinen ystävä osaa lukea sinua Popsugarin mukaan kuin avointa kirjaa – ei siis kannata yrittää teeskennellä, että kaikki on hyvin, kun näin ei ole. Sinun ei muutenkaan tarvitse teeskennellä tosiystävän kanssa ja hän aina mielellään kuuntelee sinua ja on olkapäänä.

Voitte reissata yhdessä

Popsugarin mukaan matkustaminen on todellinen testi mille tahansa ystävyydelle, mutta jos pärjäätte epämukavien kenkien, myöhästyneiden lentojen ja ikävien auringonpolttamien kanssa, selviätte yhdessä lähes mistä tahansa. Matkustaminen tuo esiin ihmisten parhaimmat ja pahimmat puolet ja tosiystävän kanssa tästä ei aiheudu ongelmia, vaan hän osaa käsitellä kaiken, mitä kanssasi vastaan tulee.

Hiljaisuus ei koskaan tunnu kiusalliselta

Esimerkiksi jonkun tuttavan kanssa voi tuntua siltä, että olisi pakko sanoa koko ajan jotain ja välttää hiljaisuutta, koska se tuntuisi kiusalliselta. Tosiystävän kanssa kuitenkin voi olla pitkiäkin aikoja toistensa seurassa puhumatta mitään eikä se tunnu oudolta. Puhuminen ei ole aina tarpeen, kun tietää, ettei hiljaisuus johdu siitä, ettei olisi mitään sanottavaa.

Hän on aina tukenasi

Olipa edessä sitten jännittävät ensitreffit tai takana sydämen särkenyt ero, on tosiystävä tukenasi. Popsugarin mukaan hän kannustaa ja lohduttaa ja vaikka hän ei aina olisi samaa mieltä päätöksistäsi, tukee hän silti sinua.

Voit puhua hänen kanssaan mistä tahansa

Hyvän ystävän kanssa voi ottaa puheeksi aiheen kuin aiheen – intiimistä kiusalliseen – ja hän antaa sinun avautua eikä tuomitse. Hänen kanssaan sinun ei tarvitse arastella ja voit ottaa esiin myös ongelmat teidän kahden välillä ilman pelkoa siitä, että se aiheuttaisi vain lisää ongelmia.

Hän on aina olemassa sinua varten, kun tarvitset häntä

Popsugarin mukaan tosiystävä järjestää aikaa sinulle ja sen lisäksi hän on valmis tulemaan luoksesi tarpeen vaatiessa, vaikka olisikin jotain muuta meneillään. Hän voisi jopa olla se ihminen, johon otetaan yhteyttä hätätilanteessa, koska tiedät voivasi luottaa siihen, että hän on rinnallasi, kun häntä tarvitset.

Teillä on aina hauskaa yhdessä

Olipa kyse sitten arkisesta kauppareissusta tai päivästä rannalla, teet mitä tahansa, niin se on hauskaa, kun sitä tekee tosiystävän kanssa. Ajanvietto yhdessä johtaa jo hulvattomiin tilanteisiin eikä aina tarvitse miettiä jotain muuta viihdykettä.

Lähde: Popsugar