10 kotiaskaretta, jotka aiheuttavat eniten ryppyjä rakkauteen
Osalla ex-pareista riitely kotitöistä on suoraan vaikuttanut siihen, että suhde on päättynyt.
Kotityöt ovat välttämätön askare, jotka aiheuttavat toisinaan pariskunnille kinaa ja riitoja, mutta tietyistä askareista riiteleminen on selvästi yleisempää. Showers to You onkin selvittänyt kyselytutkimuksen avulla, mitkä kotityöt aiheuttavat eniten ryppyjä rakkauteen.
Kyselyssä listattiin yhteensä kymmenen kotityötä, joista kaikista pahin riitojen aiheuttaja on tiskaaminen: tiskien hoitaminen on saanut yli puolet (57 %) pariskunnista riitelemään. Kyselyyn vastasi 1 062 pariskuntaa sekä 1 397 ex-pariskuntaa.
Toiseksi eniten riitoja aiheuttaa roskien vieminen ulos (46 %) ja pienellä erolla perässä tulee keittiön siivoaminen (42 %). Viiden kärjessä ovat myös kylpyhuoneen siivoaminen/peseminen (36 %) sekä pyykinpesu (29 %), kun taas koko top kympin perää pitävät vaatteiden silittäminen (15 %) ja pölyjen pyyhkiminen (9 %).
Kyselyssä paljastui, että valtaosa pariskunnista (90 %) käyttää jopa tunnin riitelyyn kotiaskareista. 45 prosenttia riidoista johtuu siitä, että toisen osapuolen mielestä kotiaskaretta ei ole tehty kunnolla ja noin kolmannes (30 %) kotityön ajoituksesta, kun taas 15 prosenttia riitelee siitä, kumpi tekee minkäkin askareen ja loput kymmenen prosenttia riitelevät täysin muista asioista kotiaskareisiin liittyen.
Kotiaskareista riiteleminen voi vaikuttaa ikävästi parisuhteeseen; ex-pariskunnista 15 prosenttia paljasti, että kotitöistä riiteleminen oli suoraan vaikuttanut siihen, että parisuhde oli päättynyt eroon.
Alla vielä eniten riitoja aiheuttavien kotiaskareiden top 10 -lista:
- Tiskaaminen (57 %)
- Roskien vieminen ulos (46 %)
- Keittiön siivoaminen (42 %)
- Kylpyhuoneen siivoaminen/peseminen (36 %)
- Pyykin peseminen (29 %)
- Ruokaostosten tekeminen (26 %)
- Vuoteen sijaaminen/lakanoiden vaihtaminen (22 %)
- Imuroiminen (21 %)
- Silittäminen (18 %)
- Pölyjen pyyhkiminen (9 %)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Ennen kuin ostat seuraavan kosmetiikkatuotteen, tarkista nämä 5 asiaa
- Tutkimuksen mukaan tämä tykätty seksiasento aiheuttaa eniten vammoja miehille
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tutkimus löysi kiinnostavan yhteyden syntymäjärjestyksen ja persoonan välillä
- Näitä tapoja pidettiin ennen epäkohteliaina – nykyään ne ovat täysin arkipäivää
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti