Yli 70 % haluaisi seksin olevan tällaista
Kyselytutkimus paljastaa, millaisesta seksistä eniten innostutaan.
OnPollin Foria Wellnessille teettämän kyselyn mukaan, suurin osa, 73 % vastaajista halusi seksin olevan spontaania. Tässä tapauksessa spontaani seksi tarkoitti sekä satunnaisen tuntemattoman kanssa harrastettua seksiä ja kumppaneiden välistä, yllätyksellistä ja suunnittelematonta seksiä.
Tänä päivänä, yleisten kohtaamispaikkojen, kuten yökerhojen ollessa kiinni tai rajoitetusti auki, on satunnaisen seksikumppanin löytäminen spontaanin seksiin vaikeampaa. Pariskunnilla taas tilanne on toinen, mutta kasvanut ahdistus ja stressi vaikuttivat kuitenkin seksihaluihin. Vaikka spontaania seksiä haluttiin, vastaajista noin 60 % koki haluttomuutta harrastaa yllätyksellistä seksiä, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus.
On hyvä kuitenkin muistaa stressin aiheuttaessa ongelmia seksielämälle, että asioilla on myös kääntöpuolensa: ”Vaikka stressi vaikuttaa seksuaaliseen haluun, voi seksi kuitenkin auttaa lievittämään seksiä.” Floria Wellnessin brändijohtaja ja seksuaalikasvattaja Kiana Reeves sanoo.
Pidätkö spontaanista seksistä? Jaa juttu myös ystäville!
Lue myös: Tutkimus paljastaa: tähän aikaan päivästä seksi on parhaimmillaan
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Naamasta sen näkee” – 6 syytä harrastaa seksiä useammin
- Sinulla on asiat harvinaisen hyvin, jos jaksat valittaa näistä asioista
- Istutko usein jalat ristissä? Fysioterapeutti kertoo, onko siitä oikeasti haittaa
- Muistatko nämä 17 sanaa? Ne herättävät nykyään myötähäpeää
- Tutkimus paljastaa, millainen nainen viehättää eri-ikäisiä miehiä – tulos jakaa mielipiteitä
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Pelkkä venyttely ei auta lihasjumeihin – fysioterapeutti kertoo tehokkaamman keinon
- 9 asiaa, joita moni ei kehtaa tehdä julkisilla paikoilla – kehtaatko itse?
- Älä tee näitä asioita lentokoneessa – saat muut matkustajat ärsyyntymään
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Oireiden ilmaantuessa sairaus voi olla jo pitkälle edennyt
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- 6 hyvin arkista asiaa, jotka voivat lopulta johtaa eroon
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi