Yleisö äänesti Saara Aallon taas jatkoon – tällainen on jatkopaikan tuonut esitys
Näyttävä Bad Romance -versio on tuoreimman lähetyksen kilpailuesityksistä katsotuin YouTubessa.
Saara Aallon kilpailu Britannian X Factorissa jatkuu jälleen seuraavaan livelähetykseen, joka nähdään tulevana lauantaina. Sunnuntai-illan tuloslähetyksessä selvisi, että suomalaislaulaja pääsi toista kertaa suoraan yleisöäänillä jatkoon. Lauantai-iltana nähdyssä kauhuteemaisessa livelähetyksessä Aalto esitti Lady Gagan Bad Romance -hitin, joka hurmasi niin tuomarit kuin äänestävän brittiyleisönkin. Aalto aloitti esityksensä soittamalla pianoa, mutta pian esitys muuttui näyttäväksi show’ksi ja sen päätteeksi Aalto sai raikuvat aplodit. YouTubessakin julkaistu kilpailuesitys on myös tuoreimman livelähetyksen kilpailuesityksistä selvästi suosituin, sillä Aallon Bad Romance -versiota on katsottu tätä kirjoittaessa yli 1,2 miljoonaa kertaa, kun muiden kilpailijoiden esitysten katselukerrat ovat jääneet muutamaan sataantuhanteen. Kilpailusta tippui tällä viikolla Gifty Louise, joka jäi pohjakaksikkoon tyttönelikko Four of Diamondsin kanssa. Seuraavan livelähetyksen teemana on tyttöbändit vs poikabändit.Voit katsoa jutun yltä Aallon version Lady Gagan hitistä ja täältä löydät aiemmat artikkelimme Aallon esityksistä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä sano näitä lauseita itsellesi tai muille – ne lisäävät vain negatiivisuutta
- 10 tapaa, jotka viestivät muille, että sinua on helppo käyttää hyväksi
- Tutkimustulokset puhuvat jäätelön puolesta – jäätelökesä voi nyt alkaa!
- Näillä vinkeillä löydät kumppanin viimeistään kesällä
- Haluatko kasvattaa lapsestasi aidosti hyvän ihmisen? Näillä 5 keinolla onnistut
- Näihin 6 kysymykseen kannattaa saada vastaus ennen ensitreffejä
- Oireiden ilmaantuessa sairaus voi olla jo pitkälle edennyt
- Näin pidätte kipinän yllä ruuhkavuosina – tuoreet vanhemmat unohtavat usein nämä
- Vanhempi, näistä asioista on turha potea syyllisyyttä
- Eronneen miehen tapailu ei ole aina yksinkertaista – vältä nämä sudenkuopat
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Oireiden ilmaantuessa sairaus voi olla jo pitkälle edennyt
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti