Ajan viettäminen ulkona on hyvästä terveydelle sekä mielelle, mutta vaikutukset ulottuvat pidemmälle kuin voisi olettaa.

Jos sinulla on vaikeuksia itsetuntosi ja itseluottamuksesi kanssa, voi reipas kävelylenkki vaikkapa puistossa tai metsässä auttaa sinua parantamaan niitä, selviää Body Image -journalissa julkaistussa tutkimuksessa.

Tutkimuksesta uutisoineen The Independentin mukaan tutkijat halusivat selvittää, minkälainen vaikutus luonnossa olemisella on ihmisiin, joilla on vartaloonsa liittyviä epävarmuuksia. Tutkimukseen osallistui tutkijoita kolmesta eri yliopistosta, Anglia Ruskinin yliopistosta, Perdanan yliopistosta sekä University College London -yliopistosta.

Tutkijat tekivät yhteensä viisi erillistä tutkimusta, joista kolmessa arvioitiin brittiläisiä yliopisto-opiskelijoita esittelemällä heille valokuvia luonnollisita ja rakennetuista ympäristöistä. Neljännessä tutkimuksessa osallistujat menivtä kävelylle luonnolliseen tai rakennettuun ympäristöön ja viidennessä tutkimuksessa omin päin luonnossa liikkuvat ihmiset otettiin osaksi tutkimusta ja arvioitavaksi.

The Independentin mukaan kaikkien viiden tutkimuksen tulokset osoittivat, että jos viettää enemmän aikaa luonnossa, voi se johtaa positiivisempaan kehonkuvaan.

”On lukuisia syitä, miksi luonnolle altistumisella voi olla tällainen positiivinen vaikutus kehonkuvaan. Voi olla, että se etäännyttää ihmiset fyysisesti että mieleltään ulkonäkökeskeisistä tilanteista, jotka usein ovat negatiivisen kehonkuvan aiheuttajia”, tutkimuksen päätutkija, sosiaalipsykologian professori Viren Swami Anglia Ruskinin yliopistosta sanoi.

”On myös mahdollista, että altistuminen ympäristöille, joissa on syvyyttä ja kompleksisuutta, rajoittaa negatiivisia, ulkonäköön liittyviä ajatuksia”, Swami jatkoi.

Swamin mukaan tarkemmin sanottuna luonnolliset ympäristöt pitävät huomiosi vaivatta, joka on soft fascination -termillä tunnettu prosessi.

”Tähän usein liittyy tuntemuksia mielihyvästä, kuten sillon, kun näky laskevasta auringosta vetää sinua puoleensa”, professori kertoi.

Swami myös huomautti, että viettämällä enemmän aikaa ulkona voi rohkaista ihmisiä antamaan enemmän arvoa vartaloidensa uskomattomalle toiminnallisuudelle fyysisen ulkonäkön sijaan.

Voit lukea tutkimuksesta lisää täällä.

Lähde: The Independent